yle.fi


Olet tässä

Pirkanmaan vesihuoltohankkeet putosivat budjetista

julkaistu 10.9.2010 klo 15:38

Kuva: AP Graphics Bank

Pirkanmaalle kaavaillut valtion vesihuoltohankkeet eivät ole mukana myöskään tänään annetussa hallituksen budjettiesityksessä. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle valtion ensi vuoden talousarvioksi perjantaina.

Maa- ja metsätalousministeriö oli alunperin esittänyt Aitoo-Pälkäne -yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin aloittamista 150 000 euron rahoituksella.

Ympäristöministeriön esitykseen puolestaan kuului siirtoviemäri välille Sastamala-Punkalaidun-Huittinen sekä Punkalaitumen ja Huittisten yhdysvesijohdon ensimmäinen vaihe. Tätä hanketta olisi rahoitettu 300 000 eurolla.

Uudet vesihuoltohankkeet puuttuivat kuitenkin jo valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta.

UKK-instituutin perusrahoitus turvataan lailla

Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan on otettu lisäyksenä omana määrärahanaan valtionavustus Tampereella sijaitsevan UKK-instituutin toimintaan. Määräraha on 1,1 miljoonaa euroa. Instituutti on aiemmin saanut toimintaansa yleisavustusta raha-automaattiyhdistyksen varoista.

Tulevan rahoituksen epävarmuuden poistuminen takaa sen, että sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvostettuna terveysliikunnan asiantuntijana UKK-instituutti pystyy ylläpitämään ja jatkamaan toimintaansa.

Tuulivoimarakentamisen kaavoitusta vauhditetaan

Valtioneuvoston ilmasto- ja energiastrategiassa tavoitellaan mittavaa tuulivoimatuotannon lisäämistä. Tuulivoimarakentamista ohjataan kaavoituksella toiminnallisesti ja taloudellisesti optimaalisille paikoille ja sovitetaan yhteen asutuksen ja ympäristön kanssa.

Tuulivoimarakentamista ohjaavien kaavojen laatimisen nopeuttamiseksi on talousarviossa esitetty määräaikaista 1,5 miljoonan euron määrärahaa maakunnan liitoille ja kunnille.

YLE Tampere

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot