Pahkasika tekee kirjan mittaisen comebackin
Pahkasika-kirjoja on julkaistu ennenkin. Helmikuussa ilmestyvä opus eroaa esimerkiksi tästä edeltäjästään siten, että se sisältää myös ennen julkaisematonta materiaalia.
Kuva: YLE
Kaksitoista vuotta sitten kuopattu Pahkasika-lehti palaa vielä kerran ilahduttamaan vinon huumorin ystäviä. Helmikuussa julkaistava Pahkasika-kirja sisältää niin pöytälaatikoiden pohjille aikoinaan jäänyttä materiaalia kuin ihan uusiakin vitsejä.
Pahkasika
Suomalainen huumorilehti, joka ilmestyi vuosina 1975-2000.
Päätoimittajana toimi Markku Paretskoi.
Kustantajina toimivat Fanzine Oy (1975-1983) ja Banana Press (1985-2000).
Tunnettuja hahmoja olivat mm. Pahkeinen, Miihkali, Peräsmies ja Vanhat herrat.
Pahkasikaa julkaistiin vuosina 1975-2000. Tuore kirja jää ainutkertaiseksi paluuksi, sanoo Pahkasian isänä tunnettu Markku Paretskoi.
- Ei ole tarkoitus käynnistää samaa oravanpyörää, jota jo 25 vuotta pyöritin.
Suosittu huumorilehti tuli tiensä päähän vuosituhannen vaihteessa. Muistojen kultaantuminen vei yli kymmenen vuotta. Uutta tulemista Markku Paretskoi kuvailee bändin comeback-kiertueeksi.
- Viime vuonna alkoi tuntua siltä, että josko sitä vielä yhden tekisi. Varovaisesti otin yhteyttä vanhoihin tekijöihin kysyäkseni, kiinnostaisiko heitä lähteä mukaan. Vastaukset tulivat nopeasti; kaikki halusivat kertausharjoituksiin.
Tuttu sakki, tutut jutut
Pahkasika-kirja koostuu osin aiemmin julkaisemattomista, pöytälaatikoiden perukoille unohtuneista vitseistä. Mukana on jonkin verran myös muualla julkaistua materiaalia.
- Osa meistä riehaantui jopa tekemään uunituoretta materiaalia. Mukana ovat vanhat tutut tekijät, kuten esimerkiksi Timo Kokkila, Pauli Heikkilä ja Heikki-Pekka Miettinen. Luvassa on siis Peräsmiestä, Pahkeista ja Vanhoja herroja, Markku Paretskoi lupailee.
Lehden tekijät perustelivat lopettamispäätöstä aikoinaan sillä, että todellisuus oli muuttunut itsessään vitsiksi. Paretskoin lause "Ne tekevät sen itse" päätyi käytetyksi sitaatiksi.
- Sittemmin todellisuus on jatkanut muuttumistaan, ja elämme yhä kummallisemmassa maailmassa. Ehkä Pahkasiasta onkin nyt tulossa konservatiivinen järjen ääni, päätoimittaja nauraa.
YLE Tampere