Loska väistyy auran tieltä lunta hitaammin

julkaistu 12.3.2010 klo 14:15, päivitetty 12.3.2010 klo 15:39

[näytä kuva:  Linkki kuvaan (YLE) ]

Runsas lumi on tänä talvena aiheuttanut harmaita hiuksia autoilijoille ja paljon töitä teiden kunnossapitäjille. Nyt töitä paiskitaan loskan kanssa.

Viime päivien plusasteet ovat saaneet lumihanget madaltumaan ja tuoneet loskan teille. Tiemestari Matti Himmi Lappeenrannan kaupungilta kertoo, että teiden kunnossapidossa kelien lämpenemiseen varauduttiin jo pari viikkoa sitten. Aivan kaikkia paikkoja ei kuitenkaan ennen pakkasia ehditty käydä läpi ja paikoittain teille on jäänyt suuria polanteita.

Torstaina alkuillasta koneet kävivät läpi teiden risteyksiä ja katujen päitä. Loskaa putsattiin sieltä, missä sitä näkyi. Yöllä elohopea laski pakkaselle ja varsinkin kevyen liikenteen väylillä sai perjantaiaamuna kulkea kieli keskellä suuta jään keskellä.

- Pyöräteiden uudelleen auraamisessa pikkuisen epäonnistuttiin, kun lunta tuli pikkuisen lisää. Lähdimme perjantaina kello seitsemän liikkeelle. Ne olisi pitänyt käydä aiemmin aamulla läpi, Himmi sanoo.

Loskan ja lumen auraamisessa on eroja.

- Kevyt pakkaslumi nousee penkan päälle, mutta loska jää tien sivuun. Lisäksi sitä ei voida aurata yhtä nopeasti, kuin lunta.

Tämä talvi on ollut kaupungin teiden kunnossapidossa hieman muutamaa edellistä talvea kalliimpi.

- Aurauksiin ja lumen siirtoon on mennyt enemmän rahaa, mutta liukkauden torjunnassa hieman säästetty. Kaiken kaikkiaan kulut ovat nousseet ehkä 10-15 prosenttia edellistalvesta.

Ilmatieteenlaitoksen viiden vuorokauden sääennusteen lupaa maakuntaan päivisin 2-5 astetta pakkasta ja öisin kymmenen. Myös lunta saattaa sataa. Mitä tämä merkkaa teiden kunnossapidolle?

- Kuulostaa hirmuhyvältä hiihtokeliltä, Himmi tuumaa.

YLE Etelä-Karjala

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

TD

12.3.2010 klo 19:56

Lopettaisivat nyt ensin sen suolauksen. Tänä aamunakin tuli taas
kaksi suola-autoa (aurat ylhäällä) ja suola roiskuten peräpäästä
vastaan. Kahdet takavaloumpiot on saanut jo uusia noiden suola-autojen
viskureiden heittämien suola-rakeiden takia. (uudet umpiolasit, eivät
kestä suolan polttavaa vaikutusta, kun rakeen iskeytyminen saa
pintakarkaisun rikki, sama vika muuten monissa etu-umpioissa ja laseissa).

Parempi olisi lopettaa tuollainen pohjavesien saastuttaminen ja todella
keskittyä vain heti sataneen lumen auraamiseen. Liukkautta varten autoissa
on talvirenkaat. Kesäkelejä tänne ei talvella tarvita.

Tuoreimmat