Tukikummit-säätiön keulakuvaksi Katri-Helena

julkaistu 17.3.2010 klo 12:22, päivitetty 18.3.2010 klo 09:23

[näytä kuva:  Linkki kuvaan (Warner Music) ]

Tukikummit-säätiön tarkoituksena on Suomessa asuvien, hädänalaisessa asemassa olevien lasten ja nuorten syrjäytymisen estäminen. Säätiön kasvoiksi ja julkkiskummiksi on lupautunut Katri-Helena.

Eri alojen vaikuttajien perustama säätiö käynnisti toimintansa syksyllä 2007 estämään lasten ja nuorten syrjäytymistä sekä parantamaan heidän elinolosuhteitaan.

Vahvat taustavoimat

Säätiön perustajajäsenet ovat eri alojen vahvoja vaikuttajia ja hallituksen puheenjohtajana toimii Sauli Niinistö. Muita perustajajäseniä ovat Eero Huovinen, Sari Baldauf, Harry Harkimo sekä Björn Wahlroos.

– Tukikummit ovat joukko ihmisiä jotka haluavat taistella syrjäytymistä vastaan ja toimintaan voivat osallistua kaikki esimerkiksi kertalahjoituksella tai vapaasti valittavalla kuukausilahjoituksella, kertoo Niinistö.

– Kenenkään ei pidä jäädä joukosta pois siksi, että ei ole rahaa osallistua johonkin toimintaan ja me autamme näitä perheitä konkreettisesti ohjaamalla kerätyt varat lyhentämättöminä avustuksiin Kirkon diakoniarahaston kautta. Näillä rahoilla maksetaan sitten esimerkiksi lasten ja nuorten harrastusmaksuja ja -välineitä, Niinistö jatkaa.

Tähän mennessä Tukikummit ovat auttaneet yli kahtasataa perhettä.

– Me tarvitsemme tässä maassa joka ainoan lapsen kasvamaan aikuiseksi ja rakentamaan tätä maata, toteaa Sauli Niinistö

Sosiaalisen median rooli tärkeä

Petri Sarvamaa perusti vapaaehtoistyönä Tukikummeille oman Facebook -ryhmän ja kahdessa viikossa siihen oli liittynyt jo yli 2000 jäsentä.

-Sosiaalisen median rooli on jatkuvasti kasvamassa ja etenkin nuoret osaavat käyttää sitä jo hyvinkin luontevasti mutta ikä- ja sosiaalyhmään katsomatta voidaan sanoa että se on ihan ylivoimainen tapa tavoittaa ihmisiä.

-Haaste tulee vastaan siinä vaiheessa kun on saavutettu muutama tuhat jäsentä ja heidät pitäisi edelleen pitää ryhmän jäseninä. Moni liittyy erilaisiin ryhmiin hetken mielijohteesta ja meidän tehtävämme on sen jälkeen pitää sen ryhmän sisältö myös mielenkiintoisena, kertoo Sarvamaa.

Julkkiskummin roolina olla keulakuva

Katri-Helena on Tukikummit -säätiön "kasvot" eli julkkiskummi.

– Tehtäväni on yllyttää ihmisiä mukaan tähän toimintaan, koska näyn ja kuulun paljon mediassa. On hienoa, miten voin levittää tästä sanaa ja sitouttaa ihmisiä auttamaan suomalaisia hädänalaisia lapsia ja nuoria. Kysymys ei ole suurista summista kuukaudessa eikä edes siitä rahamäärästä vaan jatkuvuudesta, kertoo Katri-Helena.

– On tärkeää, että kuukausilahjoittaja voi auttaa oman maansa kansalaisten tulevaisuutta, hän summaa.

YLE Helsinki/ Miia Krause

Tuoreimmat