[näytä kuva: Pluto Finland järjesti ohjelmaa kaupungille mm. Euroviisujen yhteydessä vuonna 2007. (YLE) ]
Helsingin kaupunginhallitus tyytyy virkamiesten selvitykseen Pluto Finlandilta tilatuista tapahtumista. Kaupunki on ostanut yritykseltä viimeisen viiden vuoden aikana erilaisia kulttuuritapahtumia 600 000 eurolla ilman kilpailutusta.
Suorahankintoja on perusteltu yrityksen erityisosaamisella ja jatkohankinnalla sekä kiireellä.
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Mari Puoskarin (vihr.) mielestä lain henkeä pitäisi noudattaa, ja kilpailutus on kiireestä huolimatta aina ensisijainen keino, vaikka laki antaa mahdollisuuden tehdä suorahankintoja tietyissä tapauksissa.
- Pitäisi miettiä miten jatkossa toimitaan paremmin, ja miten saataisiin tapahtumien järjestäjiksi myös muita toimijoita kuin Pluto. Esimerkiksi designpääkaupunkivuoden osalta pohditaan varmasti keinoja että sinne saataisiin usempia tapahtumanjärjestäjiä mukaan.
Lain mukaan kunnan pitää järjestää tarjouskilpailu, jos palveluita tai tavaroita ostetaan yli 30 000 eurolla. Suorahankinta ilman kilpailutusta on mahdollista, jos sopimuksen arvo on alle 30 000 euroa tai jos tilauksella on äärimmäinen kiire ennalta arvaamattomasta syystä. Myös erityisosaamisella voidaan perustella suorahankinta yritykseltä.
Pluto Finland järjesti mm. Helsingin Euroviisujen aikaan tapahtumia kaupungin laskuun.
- Esimerkiksi Euroviisut tiedettiin jo vuosi etukäteen, joten aikaa kilpailutuksen järjestämiseen on ollut, vaikka kyseessä on iso ja erikoinen tapahtuma, Puoskari sanoo.
Puoskarin mukaan pienempien tapahtumien kilpailutus pystytään hoitamaan parissa viikossakin tarpeen vaatiessa. Tämä ei kuitenkaan sisällä kuukauden valitusaikaa.
YLE Helsinki