Romanikerjäläiset poliisin talteen Lohjalla

julkaistu 17.3.2010 klo 14:47, päivitetty 18.3.2010 klo 10:36

Poliisi on puuttunut ulkomaisten romanikerjäläisten uhkaavaan käytökseen Lohjalla. Kolme naista piiritti rollaattorilla liikkuneen miehen ja kerjäsi rahaa keskiviikkona puolen päivän aikaan.

Poliisi otti romaninaiset kiinni ja selvitti heidän maassaolon edellytyksiään kuten varallisuutta ja mahdollisia turvapaikkahakemuksia.

Osa naisista on jo aikaisemmin syyllistynyt näpistyksiin ja varkauksiin. Tällä kertaa tekijöille rapsahti sakot järjestysrikkomuksesta.

Lohjan poliisille romanialaiset katusoittajat ja kukkakauppiaat ovat jo tuttuja, mutta kerjäläisiä kaupungissa ei aikaisemmin ole juuri ollut.

YLE Helsinki

Tuoreimmat