Jäätalvet helpottaisivat saaristometsien hakkuita

julkaistu 15.3.2010 klo 07:15, päivitetty 15.3.2010 klo 10:47

[näytä kuva:  Linkki kuvaan (Hans-Mikael Holmgren / YLE) ]

Saaristometsät kaipaavat 10-15 vuoden sisällä harvennushakkuita. Tukit olisi helpointa kuljettaa pois saaristosta jääteitä pitkin, jäätalvia on kuitenkin mahdoton ennakoida.

Öjan Stenörsholmenilla hakattiin viime viikolla pari hehtaaria. Puu ajetaan saarelta jäädytettyä talvitietä pitkin.

Lähivuosina yksistään Helsingön saarella on edessä 150 hehtaarin harvennushakkuut ja vajaan 10 000 kuution kuljettaminen olisi helpointa jäätietä pitkin. Tavallisesti saariston puu on hakattu kesällä ja kuljetettu proomuilla mantereelle.

Saaristometsien hakkuilla alkaa olla jo kiire.

- Yli neljäkymmentävuotiaissa metsissä pitäisi harvennukset saada tehdyksi viiden vuoden sisällä. Uusjaon jälkeen saaristossa on hakattu aika paljon. 10-15 vuoden sisällä on tulossa aika paljon harvennushakkuita, sanoo metsänhoidon neuvoja Johnny Fagerholm

YLE Keski-Pohjanmaa