Tunnelma kiristyi Kokkolan satamassa

julkaistu 17.3.2010 klo 09:56, päivitetty 22.3.2010 klo 06:35

[näytä kuva:  Sinkkilaivaa lastataan Kokkolan satamassa. (YLE / Anssi Leppänen) ]

Boliden jatkaa sinkkilaivan lastausta norjalaisten työntekijöiden ja muutaman suomalaisurakoitsijan voimin Kokkolassa. Satamassa keskiviikkona iltapäivällä alkavaksi suunniteltu konttilaivan purkaminen sen sijaan peruuntui toistaiseksi. Kokkolan satamassa kuusi laivaa odottaa AKT:n lakon loppua ja ahtausta.

Kokkolan satamassa kuusi laivaa odottaa AKT:n lakon loppua ja ahtausta. AKT:n tietojen mukaan Kokkolan satamaan olisi tullut Nivalasta Havatorin omistama nosturi, jolla kontit olisi purettu syväsatamaan saapuneesta laivasta. Nosturitilauksen todellisen tarkoituksen kiirittyä yhtiöön nosturia ei lähetty ahtaustöihin.

Havatorilla on erillissopimus Tornion Röytän satamassa tehtävistä töistä, mutta se ei kuitenkaan ulotu Kokkolaan.

Boliden on puolestaan jatkanut AKT:n lakosta huolimatta sinkkilaivan lastausta. Lastaajat ovat norjalaisia. Myös muutamia suomalaisyrityksiä on mukana lastaamistoimissa Bolidenin laiturilla. Boliden Kokkolan toimitusjohtajan Jarmo Herrosen mukaan suomalaisurakoitsijat ovat pääosin Kokkolan lähiseudulta.

- Aiomme jatkaa sinkin kuljetusta niin kauan, kuin se on tarpeellista, Herronen toteaa.

Herrosen mukaan toiminta on tehtyjen sopimusten mukaista, ja laivan lastaaminen on sallittua Bolidenin omalla laituriosuudella.

Kokkolan ahtaajat eivät hyväksy Bolidenin toimintaa. Ahtaajien puheenjohtaja Vesa Pohjola sanoo, että kyse on selkeästi rikkurityöstä. Hänen mukaansa toimintaa perustellaan sopimuksilla, jotka eivät ole enää voimassa.

YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

UPM

18.3.2010 klo 16:35

TÄTÄHÄN NE KOKOOMUKSEN TYÖVÄEN PUOLUEEN TOIVO TALKOOT TARKOITTA. EK.N SIUNAUSELLA RIKKURIT HAJOTTAMAAN JA DUUNARIT TAPPELEMAAN KESKENÄÄN. KANNATAN AHTAAJILLE TUKILAKKOJA.

Yrittäjä

18.3.2010 klo 14:35

Sahatkaa vaan pojat omaa oksaane kyllä se siitä katkeaa.
Tuohon hommaan löytyy kyllä uusia miehiä tilalle.