Itse tehty lapinrumpu on taikasoitin

julkaistu 11.3.2010 klo 16:03

[näytä kuva:  Jaana Kyllinen (YLE/ Tuija Veirto) ]

Lapinrumpu täytyy tehdä itse, saada lahjaksi tai löytää. Ostetussa lapinrummussa ei ole taikaa, sanoo lahtelainen lapinrumpujen tekijä, artenomi Jaana Kyllinen.

Jaana Kyllinen opettaa lapinrumpujen tekemistä mm. Taitokeskus Velmassa Lahdessa. Rumpujen ohella hän on vetänyt muitakin Lappi-aiheisia kursseja ja jakanut oppia esimerkiksi korujen tekemisestä.

- Olen tehnyt sellaisen linjauksen, että jaan tietoa ja tekemisen oppia, mutta muuten bisneksen tekeminen ei tähän kuulu. Sen myötä katoaisi taika.

Lapinrumpujen tekijän geeneissä virtaa ripaus pohjoista magiaa.

- Olen saanut alkuni Lapissa, mutta synnyin Lahdessa. Olen viettänyt Pohjoisessa paljon aikaa lapsena ja lomilla. Lopulta hakeuduin sinne myös opiskelemaan turkkuriksi.

Lapissa Jaana Kyllistä kiehtoo erityisesti luonto.

- Jotenkin koen, että olen osa sitä maisemaa. Sinne vain kuuluu!

Lapinrummun tekijä haluaa oppia joikaamaan

Lapinrumpu tehdään mahdollisimman pitkälle luonnonmateriaaleista: rumpukalvo on raakanahkaa, rumpupalikka tehdään poron sarvesta ja värjäykseen käytetään kasvivärejä.

- Värjäys on aina yllätyksellistä, rumpu voi saada vaikka kaikki sateenkaaren värit.

Jaana Kyllinen on tehnyt noin viisikymmentä rumpua. Rumpukehikot on valmistettu Lapissa taivutetusta koivuvanerista. Muuta materiaalia hän on saanut mm. vaihdokkaana.

- Tein yhdelle miehelle poron- ja hylkeennahasta takin ja sain sata poronnahkaa.

Jos haluaa sisällyttää rumpuun taikaa, se täytyy Jaana Kyllisen mukaan tehdä itse. Sitä ei voi ostaa, hän toteaa.

Lapinrupujen tekijällä on vielä mielessään iso haaste.

- Pappani osasi joikata, mutta minulta se ei vielä onnistu. Sen taidon oppiminen olisi mahtavaa!

YLE/ Tuija Veirto

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

S O H V I L.

19.3.2010 klo 16:12

PöH! Tua noi J.Kyllinen voi olla hieman erikoinen persoona ja ei nyky Suomeen tällä hetkellä sopiva hlö hehe, mutta tollanen teijän suohon lyttäämisenne on pöyristyttävän yksinkertaista ja lapsellista!! Miettikääpä montako työtunteja menee rumpujen tekemisessä tai matskun keräämisessä?! Mut Suomessa pitää kaikkien olla samanlaisia tallukoita joka lajissa (ei vain kiekko) asiassa.Hävetkää käyttäytymistänne! Nykyään kaikilla on joku metodi/juttu yms.joilla sitten voi tehdä arjesta kenties hieman hauskempaa.Antakaa kaikille TILAA olla ja elää kui he halluuvat.Pahempiakin asioita tapahtuupi muailmas tälläkin hetkellä.Kuulkaas pojat ja tytöt:Nainen voi olla mitä vaan tätä nykyä..Te ootte sit vissiin suomamaaneja,hehe.Et rohkeesti peilin eteen vaan.Juu se voi käyrä vähän kipiää, mut noi...se meinaa helpottaa oloa.Voi antaa pikku hiljaa toistekki olla sellasii, ku ne o......

Jaana Kyllinen

14.3.2010 klo 18:53

En ole shamaani enkä noita vain kädentaidoista kiinnostunut ja Lapinhulluuteen hurahtanut. Haluan jakaa osaamistani niille, jotka ovat kiinnostuneita tekemään itselleen rummun ja saamaan hieman taitaa elämäänsä.Tervetuloa TAITOKESKUS VELMAAN tekemään LAPINRUMPU. Opettajana Jaana Kyllinen.Ilmottaudu PUH:03-877610(ark. 10-17) tai www.taitohame.fi

Tuoreimmat