Veturimiehet vilkuttavat varikolleen

julkaistu 7.5.2010 klo 16:23, päivitetty 7.5.2010 klo 16:48

[näytä kuva:  Topparoikkan vuokrasopimus vesitornista (vas.) loppuu. (YLE Lahti / Juha Paaso) ]

Lahden Mytäjäisten varikkoalueella majapaikkaansa pitänyt rautatieharrastajien Topparoikka ry on saanut lähtöpassit. Senaattikiinteistöt purki lähes kaikki varikkoalueen vuokrasopimukset, sillä alueelle valmistellaan kaavamuutosta ja sen jälkeen se on tarkoitus myydä. Historiallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön suunnitellaan täydennysrakentamista.

Topparoikka kunnostaa ja ylläpitää vanhoja höyryvetureita ja junanvaunuja. 1800-luvun lopulla rakennettu varikkoalue on ollut tuolle toiminnalle omiaan. Junat ovat saaneet seistä kiskoilla niille sopivassa miljöössä.

Puheenjohtaja Janne Ridanpää on kaikesta päätelleen kiintynyt vanhaan varikkoon, sen rakennuksiin ja historiaan. Lähtö ei ole mieluinen, eikä taistelu paikan puolesta lopu, vaikka Topparoikka siirtääkin päämajansa huomattavasti kliinisempään kerrostaloon.

- Olemme kiinnostuneita junien lisäksi koko rautatiekulttuurista. Siksi haluamme puhua tämän paikan puolesta vastakin.

Vaikka Topparoikka lähtee, junat saavat vielä jäädä kiskoilleen. Tilanne on kummallinen, sillä kiskot eivät kuulu Senaattikiinteistöille vaan ratahallintokeskukselle. Junien - kuten koko alueen - tulevaisuus on edelleen avoin.

Täydennysrakentamista historian ehdoilla

Senaattikiinteistöt valmistelee kaavoitusta Lahden kaupungin kanssa. Tarkoituksena on saada kaava valmiiksi ensi vuonna, jotta varikkoalue voidaan sen jälkeen myydä uudelle omistajalle. Ostajaa ei ole vielä löytynyt, mutta YIT:n kanssa on käyty pitkään neuvotteluja.

Heikki Laitokari Senaattikiinteistöistä kertoo, että vuokrasopimukset irtisanottiin jo nyt, koska vuokraustoiminta on ollut taloudellisesti kannattamatonta. Tyhjennyttämällä rakennukset saadaan myös parempi käsitys alueen myyntikuntoisuudesta.

Museovirasto nosti joulukuussa Mytäjäisten varikkoalueen valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle. Laitokarin mukaan listaus ei dramaattisesti muuta kaavasuunnitelmia, sillä vanhaa rakennuskantaa olisi säilytetty joka tapauksessa. Laitokari kuitenkin muistuttaa, että alue on laaja ja sinne on mahdollista rakentaa uusia rakennuksia.

Sibeliusrata Mytäjäisten kautta

Janne Ridanpää elättelee toivetta, että Topparoikka vielä palaa alueelle, jos vain uuden omistajan kanssa päästään asiasta sopuun. Hän näkisi varikon mieluiten jatkossakin vanhojen junien ja yhdistyksensä kotipesänä. Luonnollisena osana tähän visioon kuuluisi myös yhdistyksen ajama Sibeliusratahanke. Rata kulkisi Mytäjäisten varikon kautta Sibeliustalolle.

YLE Lahti

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Rautatieharrastaja

11.5.2010 klo 11:50

Adressi varikon puolesta: http://www.adressit.com/provarikko

toivotssn

8.5.2010 klo 07:29

Toivottavasti aluetta ei nyt rahan nimessä pilata jälkipolvilta. Vaikka teinit siellä nyt käykin sotkemassa niin uskoisin monen heistäkin arvostavan aluetta kun ikää tulee tarpeeksi. Onkohan päättäjämme edes koskaan uskaltautuneet käymään siellä? Käynti rautatiepäivillä olisi varmasti avannut vähän silmiä.

Toiminta vetureineen kun siirrettäisiin satamaan se palvelisi matkailua todella hyvin. Puumattakaan siitä kun Sibeliustalolle pääsisi junalla suoraan Helsingistä. Satamassa liikkuu aina porukkaakin siihen malliin että junavanhus saisi varmaan viettää rauhassa eläkepäiviään ilman ilkivaltaa.

Tuoreimmat