[näytä kuva: Hämeen Rykmentissä Lahdessa toimii puolustusvoimien varusmiessoittokunta. (YLE Lahti) ]
Puolustusvoimien teettämän tutkimuksen mukaan nuorison maanpuolustustahto on korkealla tasolla. Armeijaan menijöitä ja maanpuolustajia siis riittää, mutta niin riittää myös armeijan maanpuolustustahdon nostattajia, eli varusmiessoittokuntalaisia. Tosin naisia vapaaehtoisiin erikoisjoukkoihin toivottaisiin lisää.
Varusmiessoittokunnalla on ollut viimeiset pari vuotta hieno tilanne, sillä hakijoita on riittänyt yllin kyllin.
- Noin 250 nuorta käy pääsykokeissa. Soitinjakauma vaihtelee, mutta pääsääntöisesti valitaan 80, jotka muodostavat täysipainoisen puhallinorkesterin, viihdeorkesterin ja show-bändin, varusmiessoittokunnan päällikkö ja kapellimestari Juha Ketola kertoo.
Hämeen Rykmenttiin kuuluvan sotilassoittokunnan kotikasarmi on Lahden Hennalassa. Reilu enemmistö varusmiessoittokuntaan hakevista on edelleenkin miehiä.
- Siinä on meille suuri haaste saada tällaiseen vapaaehtoiseen erikoisjoukkoon myös tyttöjä mukaan. Kahdeksastakymmenestä soittajasta yleensä vain 2-4 on tyttöjä, Ketola selittää.
Hyvin pieni keskeyttämisprosentti
Armeijan keskeyttämisprosentti on ollut viime vuosina keskimäärin 10. Varusmiessoittokunnassa prosentti on Ketolan mukaan huomattavasti pienempi.
- Jo se, että nuoret hakeutuvat erikoisjoukkoon kertoo hyvästä motivaatiosta. He haluavat käyttää omia kykyjään ja lahjojaan hyväksi myös varusmiespalvelun aikana. Varsinaisia keskeytyksiä tulee hyvin vähän.
Monilla varusmiessoittokuntalaisilla on tavoitteena muusikon tai musiikinopettajan ammatti, joten myös se vaikuttaa keskeyttämisten vähyyteen.
Musiikkia marsseista tämänhetkisiin hitteihin
Varusmiessoittokunnan päätehtävänä on esiintyä puolustusvoimien ja maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa.
- Keskeinen tehtävä tilaisuuksien tiimoilla on nostaa ja tuottaa maanpuolustustahdon ylläpitoon positiivisesti vaikuttavia asioita, Ketola selittää.
Nykyään varusmiessoittokunnan musiikki ei ole pelkkää marssimusiikkia, vaikka jotkut niin luulevatkin.
- Soitamme musiikkia laidasta laitaan. Marssien lisäksi on rytmimusiikkia sekä kevyttä ja klassista musiikkia. Ohjelmisto on todella monipuolinen, ja se on varmasti lisännyt kiinnostusta sotilassoittokuntia kohtaan, Ketola kertoo.
- Suuri yleisö kuitenkin toivoo edelleen tuttuja marsseja kuultavaksi, mutta välillä sovitamme myös tämänhetkisiä hittejä puhallinorkesterille sopivaksi.
YLE Lahti / Tea Manninen