Petojen suihin katoaa liki 20 000 poroa

julkaistu 12.10.2009 klo 05:40, päivitetty 12.10.2009 klo 10:22

[näytä kuva:  Ahma on tuhoisin poroja harventavista pedoista. (YLE) ]

Poromiesten mielestä pedot tappavat selvästi virallista tietoa enemmän poroja. Tänä vuonna valtio maksaa tai on maksamassa suurpetojen tekemistä vahingoista korvauksia poronomistajille noin 4000 porosta yhteensä runsaat neljä miljoonaa euroa.

Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtaja, Hirvasniemen paliskunnan poroisäntä Jukka Knuuti sanoo, että petojen suihin häviää kuitenkin monta kertaa enemmän poroja.

- Lukuna 4000 tuntuu ehkä isolta, mutta meidän mielestä hävikki on huomattavasti suurempi. Kyllä kysymys on käytännössä lähes marginaalisesta menoerästä kappalemääräisesti.

15 000 poroa katoaa

Knuutin mukaan poronlihan tuotanto on vähentynyt muutamassa vuodessa yli 20 000 ruhon vuosivauhtia.

- Poroja hoidetaan kuitenkin aiempaa intensiivisemmin ja paremmin. Kun tästä vähennetään 4000 poroa, puhutaan noin 15 000 poron hävikistä, joita ei pystytä todentamaan tai löytämään.

- Ruotsissahan on erään professorin laatimat laskelmat, joissa on päädytty vielä korkeampiin lukuihin. Mutta hyvä olisi, jos voisimme paikata edes tämän aukon, minkä tuotanto on notkahtanut muutaman vuoden aikana.

Knuuti ei löydä muuta syytä hävikkiin kuin pedot.

- Ainakaan tutkimuksella tai muulla ei pystytä muuta osoittamaan.

Vasahävikistä maksetaan pian

Paliskuntain yhdistyksen mukaan etenkin kesällä katoavia vasoja on lähes mahdotonta todistaa petojen syömiksi.

- Kun karhu syö kesällä vasan, monesti ketut ja muut raadonsyöjät syövät siitä loputkin, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Pertti Viik.

Ensi vuonna poromiehet ovat saamassa korvausta vasahävikistä. Vasahävikkikorvaukset sisältyvät uuteen riistavahinkolakiin.

Laki astuu voimaan joulukuun alussa ja ensimmäiset vasahävikkikorvaukset maksettaneen ensi keväänä. Vasahävikkikorvauksen suuruutta ei ole vielä päätetty.

Korvaukset kasvaneet reippaasti

Suurpetojen poroille aiheuttamien vahinkojen määrän arvioidaan lisääntyvän edelleen. Valtio on korvannut tänä vuonna jo 2500 pedon tappamaa poroa. Määrä kasvanee vielä 1500 porolla yhteensä 4000 euroon. Porovahinkojen suuruus nousee tänä vuonna 4,3 miljoonaan euroon. Korvauksen suuruuteen vaikuttaa muun muassa poron arvioitu rahallinen arvo.

Viime vuonna valtio maksoi korvausta 3852 suurpedon tappamasta porosta yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 korvauksia maksettiin 4090 porosta yhteensä vajaat 2,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 valtio korvasi 3338 porosta poronomistajille yhteensä 2,1 miljoonaa euroa.

Maapetojen tappamia poroja löytyi alle 2000 vielä vuonna 2004, mutta sen jälkeen poronraatoja tai niiden jäänteitä on löytynyt selvästi enemmän.

Rahaa myös kotkien tuhoista

Porojen pahin vihollinen on ahma, joka tappaa eniten poroja. Viime vuonna valtio maksoi korvauksia 1588 ahman tappamasta porosta. Toiseksi eniten poroja surmasi karhu, 832 poroa. Ilves tappoi 782 poroa ja suden suuhun poroja meni 650.

Maapetojen lisäksi poromiehille maksetaan korvausta kotkien aiheuttamista tuhoista. Korvaus on laskennallinen ja se perustuu muun muassa kotkien reviireihin. Viime vuonna valtio maksaa kotkatuhoista poromiehille yhteensä 350 000 euroa, joka oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Enimmillään kotkakorvauksia on maksettu vuonna 2004, runsaat 400 000 euroa.

Maapetojen tekemistä vahingoista korvauksen maksaa maa- ja metsätalousministeriö. Kotkakorvausten maksaminen kuuluu ympäristöministeriölle.

YLE Lappi / Perttu Ruokangas

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Nanuu

23.11.2009 klo 20:51

Ottakaa hyvänen aika selevää, ennenku rupiatta puhumaan asioista, mistä ette tajua tuon taivaallista ettekä halua tajuta. suurin osa teistäki näyttää olevan vailla tervettä arviointikykyä ja voi voi kuinka se kateuski paistaa läpi.mitä te sieltä kaupunkiasuntojenne vuojesohovilta oletta neuvoja jakelemaan ihimisille, jokka varmasti tajuavat elinkeinonsa päälle enämpi ku ulukopuoliset.eiköhän teistäki moni ole vailla juuria olevia raunioita, ihimisiä joilla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälainen se poronhoitajan luontosuhe olis, jos sitä ei olis vallottajat ja viisaat päät tullu sohimaan ja sotkemaan.

Petteri

21.11.2009 klo 19:27

Onko poron arvo 1000 euroa?

Yllä olevien tietojen perusteella näin voisi päätellä. Petovahinkoja aiheutuu vuodessa 4000 poroa, joista korvataan 4M euroa = 1000euroa/poro.