Aku Ankka harmistui pohjoisen lehdille

julkaistu 16.3.2010 klo 16:21, päivitetty 17.3.2010 klo 16:43

[näytä kuva:  Kuva Lapin Kansan ilmoituksesta (YLE / Essi Timonen) ]

Aku Ankka-lehti on harmistunut Lapin Kansassa, Pohjolan Sanomissa ja Kainuun Sanomissa julkaistusta lukijakilpailusta. Aku Ankan mukaan kilpailussa käytetään huonolla maulla Disney-yhtiön Milla Magian sarjakuvahahmon nimeä.

Pohjoiset maakuntalehdet mainostavat pääsiäiseen liittyvää kilpailua, jossa lukijoitten pitää etsiä eri noitien kuvia ilmoituksista.

Yksi näistä noidista on nimetty Milla Magiaksi. Hahmo on kuitenkin aivan erin näköinen kuin alkuperäinen Aku Ankassa esiintyvä Milla Magia.

Aku Ankan toimitussihteeri Elina Topparin mukaan lehti ei kuitenkaan aio esittää oikeudellisia vaateita.

- Aku Ankka itse tosin saattaisi suuttua enemmänkin, Toppari naurahtaa.

- Olisi ollut suotavaa, että olisi kysytty lupaa Milla Magian hahmon käyttämiseen. Silloin olisimme voineet ehkä luvata julkaista myös oikean Milla Magian kuvan, Toppari sanoo.

Lukijakilpailussa esintyy kolme muutakin tunnettua noitaa.

Suositusta lasten Tohtori Sykerö -animaatiosarjasta mukaan on poimittu noita Elli Etikka. Hänkään ei muistuta alkuperäishahmoa.

Noita Nokinenä on peräisin Toini Vuoriston Yleisradiolle kirjoittamasta lasten kuunnelmasta ja Känkkä Ränkkä -noidan on tehnyt tunnetuksi laulaja Mikko Alatalo.

Känkkä Ränkkä- nimen on alunperin luonut kirjailija Maija Lindgren.

Lapin Kansan, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat omistaa Alma Media -konserniin kuuluva Pohjois-Suomen Media Oy.

YLE Lappi / Juha Salla

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

asdfdsfadf

17.3.2010 klo 22:40

ei "milla magia" nimeä ole rekisteröity tietääkseni...
joten kuka tahansa saa piirtää millaisen vain kuvan siitä.

suomessa saisi olla muitakin mediayhtiöitä kuin sanoma ja alma, niin olisi journalismin tasokin vähän muuta

Lex Karpela

17.3.2010 klo 16:03

Olisiko tässä nyt kysymys siitä että tekijänoikeudet estävät kaiken järkevänkin käytön ilman valtavaa lakimiesrumbaa?
Milla Magian kuvahan on Disneyn brändejä ja Sanoma niitä Suomessa hallinnoi.