Karannut Kalle-papukaija selvisi pakkasyöstä

julkaistu 10.3.2010 klo 14:34, päivitetty 11.3.2010 klo 11:50

[näytä kuva:  Kirkkaan vihreä Kalle-papukaija paistatteli keväisessä auringossa Rovaniemellä. (YLE/Raimo Torikka) ]

Trooppisten alueiden papukaija selvisi pakkasyöstä Rovaniemellä. Tiistaina Mäkimiestenrinteeltä kotoaan karannut Kalle-papukaija löytyi keskiviikkona läheltä kotiaan hieman kohmeisena, mutta vielä hyvävoimaisena.

Papukaijalle etsittiin ensin omistajaa Lapin Radion kautta heti havainnon jälkeen. Kallen omistaja kuitenkin löytyi vasta hänen itse lähetetettyään kadonneesta papukaijasta ilmoituksen radioon luettavaksi.

Kallen omistajat kertoivat papukaijan karanneen kotoaan tiistai-iltana noin kello 20. Kalle lähti lentämään kohti Ounasvaara. Omistajat arvelivat vielä aamulla, että Kalle oli menehtynyt, koska Rovaniemellä oli pakkasta noin 20 astetta.

Kallesta oli kuitenkin tehty havainto aamupäivällä lähellä Mäkimiestenrinnettä, joten etsintöihin alettiin sen vuoksi. Papukaija lensi lopuksi lähelle Kajaanintietä koivikkoon harakan hätyyttelemänä.

Kalle-papukaijan sai kiinni perheen nuorimmainen, johon Kalle on kovasti kiintynyt. Kalle selvisi karkuretkestään vahingoittumattomana, mutta oli luonnollisesti hieman kylmissään.

YLE Lappi

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Äkäslompolon Mauri

10.3.2010 klo 21:04

Hyvä varoitus, kaikki maahanmuuttajat, olkaa varovaisia Lapin talviyössä, pakkanen kohmettaa trooppiset kulkijat. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

jeespoks

10.3.2010 klo 18:27

kalle o legenda