[näytä kuva: Leena Jääskeläinen uskoo kaupungin päättäjien ymmärtävän talvikävelyreitin tarpeellisuuden. (YLE / Maija-Liisa Juntti) ]
Rovaniemen Ounasvaaralle avattu talvikävelyreitti houkutteli satoja ulkoilijoita viikonloppuna. Kilometrin mittainen reitti avattiin Ounasvaaran Majan talvitapahtuman yhteydessä.
Suosio yllätti myös Ounasvaaran Hiihtoseuran.
- Tapahtuma kesti puolestapäivästä neljään ja munkit loppuivat jo ennen kahta, munkinpaistossa ollut Leena Jääskeläinen ihmettelee.
Kävelyreitti avattiin Jääskeläisen ideoimana. Urheiluopiston rehtorina toiminut nainen on kaivannut vaaran päälle kävelijöille sopivaa talvireittiä jo pidemmän aikaa.
Talvikävelyreitti avattiin Ounasvaaran Hiihtoseuran toimesta, mutta Jääskeläinen ei aio tyytyä kilometrin mittaiseen polkuun. Hiihtoseuran hallituksessa istuva Jääskeläinen esittelee suunnitelman seitsemän kilometrin reitistä Rovaniemen kaupunginvaltuustolla maanantaina.
- Aion esitellä heille Keski-Euroopan winterwanderweg-reitit. Ne ovat tosi suosittuja ja hienoja reittejä. Joissakin voi kävellä jopa korkokengillä, Jääskeläinen selostaa.
Reitille kolme laavua ja kahvila
Ensi vuonna Ounasvaaran kävelyreitillä saatetaan tulistella useammalla laavulla, mikäli suunnitelma pidemmästä reitistä menee läpi ja kaupunki päättää osallistua sen kunnossapitoon. Ounasvaaran Hiihtoseura on anonut lupaa myös kioskille.
- Palautetta antaneet ihmiset toivoivat reitin varrelle kahvilaa, josta saisi välipalaa. Hiihtoseura on anonut paikkaa kioskille tuosta Majan vierestä, mutta se on vielä kaavoituksesta ja hyvästä tahdosta kiinni.
Ounasvaaran Hiihtoseuran tekemään kyselyyn vastanneista 97:stä 92 piti talvikävelyreittiä ehdottoman tärkeänä. Jotkut haluaisivat reitille infotauluja maastosta, historiasta ja eläimistä. Monet kannattivat myös reitin valaisua. Leena Jääskeläisen mukaan sellaista ei kuitenkaan aiota rakentaa.
- Jos tänne haluaa tulla pimeällä, voi laittaa otsalampun päähän, Jääskeläinen opastaa seikkailunhaluisia.
Leena Jääskeläinen on varovaisen toiveikas kaupungin rahoituksen suhteen ja vakuuttaa, että vähintään nykyisenlainen, kilometrin talvikävelyreitti tullaan säilyttämään vastaisuudessakin.
Reitti kulkee Ounasvaaran näkötornin kautta Ounasvaaran majalle. Lähtöpiste on Jätkänkynttiläsillan Ounasvaaran puoleisessa päässä.
YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti