HFU auttaa varattomien lapsiperheiden joulua

julkaistu 24.11.2008 klo 11:44

[näytä kuva:  Valtakunnallinen avustusjärjestö HFU antaa varattomille lapsiperheille kymmenen joulukinkkua. (YLE/Pekka Silander) ]

Oulussa perustettu valtakunnallinen avustusjärjestö HFU tukee vähävaraisten lapsiperheiden joulua. Järjestön perinteinen joulukeräys käynnistyy jo kuudetta kertaa.

Avustusjärjestö HFU:n joulukeräys käynnistyi maanantaina. Tuotto jaetaan ostokortteina lapsiperheille joululahjoihin ja -ruokiin. Tänä vuonna HFU lahjoittaa eri avustusperheille myös mm. vaatepaketteja, joita muutamat yhdistyksen jäsenyritykset kokoavat lapsille. Jaossa on lisäksi herkkukasseja ja kymmenen joulukinkkua.

- Avustusperheet valitaan vapaamuotoisten hakemusten kautta, kertoo HFU:n perustajajäsen Sirpa Ahola-Laurila.

Ahola-Laurilan mukaan hakijoina on paljon esimerkiksi perheitä, joissa on työttömyyttä, sairauksia sekä matalapalkka-alan ihmisiä.

- Meillä on esimerkiksi hakemassa paljon palkkatukityöllistettyjä. Katsomme sitten tilanteen mukaan, minkälaisilla perheillä on tiukinta. Me joudumme aina karsimaan, sillä kaikille ei missään nimessä pystytä antamaan avustusta, Sirpa Ahola-Laurila sanoo.

HFU:n joulukeräys järjestetään 24.11.-22.12.2008.

YLE Oulu