Jääkarhulempeä Ranualla

julkaistu 2.3.2010 klo 14:34, päivitetty 2.3.2010 klo 15:38

[näytä kuva:  Nyt eläinpuiston henkilökunta toivoo, että kokemus auttaa Venusta ja Manassea uudessa yrityksessä. (Ranuan eläinpuisto) ]

Ranuan eläinpuiston 20-vuotias jääkarhu-uros Manasse on päässyt taas yhteen 5-vuotiaiden jääkarhunaaraskaksosten Venuksen ja Valeskan kanssa. Sisaret laitetaan aitaukseen Manassen kanssa samaan aikaan, koska se toimi hyvin myös edellisellä kerralla.

Manasse on pidetty erillään naaraista tammikuun alusta lähtien. Jääkarhu naaras Venus synnytti 15.12 kaksi pentua, joista toinen kuoli heti syntymänsä jälkeen ja toinen pari päivää myöhemmin. Pentujen menehtymisen jälkeen Valeska palautettiin Venus-sisaren kanssa samaan aitaukseen. Venuksen ja Manassen edellinen yritys todisti, että ne ovat hedelmällinen pari ja voivat jatkossa saada myös pentuja.

Onnistumisen suhteen ollaan varovaisen toiveikkaita, sillä tilastoitaessa kansainvälisen jäänkarhujen kantakirjan penikoinnissa on havaittu, että 5 ensimmäisen elinpäivän aikana kuolee jopa 50% pennuista. Kuukauden kuluttua elossa on reilu 40%. Jääkarhut ovat äärimmäisen herkkiä häiriöille ja harmittavan usein emo onkin joko tappanut tai hylännyt pentunsa tai ei ole alun alkaenkaan ryhtynyt hoivaamaan jälkikasvuaan ulkoisen häiriötekijän vuoksi.

Nyt eläinpuiston henkilökunta toivoo, että kokemus auttaa Venusta ja Manassea seuraavassa yrityksessä. Mikäli kaikki menee odotusten mukaan ja toinen jääkarhunaaraista tulee kevään aikana tiineeksi, on odotettava aina tämän vuoden lopulle saakka ennen mahdollisten pentujen syntymää. Jääkarhuilla on ns. viivästynyt sikiönkehitys. Tämä tarkoittaa sitä, että hedelmöittynyt munasolu ei kiinnity kohdun seinämään heti, vaan vasta loppusyksyllä, jolloin varsinainen sikiönkehitys alkaa. Pennut syntyvät marras-, joulukuussa.

Live-kuvaa eläinpuistosta

Eläinpuistolla on tulevien viikkojen aikana tavoitteena avata uudet internet-sivut, jonne tulee live-kuvaseurannan mahdollisuus. Kameroja on sijoitettu mm. jääkarhuaitaukseen, karhunpesään, ahmanpesään ja kettuaitaukseen. Ihmiset voivat siten seurata elävää kuvaa ja jääkarhujen ”rakkauselämää” aitaukseen sijoitetun kamerakuvan välityksellä.

YLE Oulu

Kommentit