Lopullinen niitti Värtön ja Mäntylän kouluille

julkaistu 16.3.2010 klo 00:46, päivitetty 16.3.2010 klo 11:31

[näytä kuva:  Sosialidemokraattien Tuija Pohjola ( 2. vas. ) yritti puolustaa Värtön ja Mäntylän kouluja viimeiseen saakka. Saman puolueen edustajana opetuslautakunnan puheenjohtajana toimiva Raimo Järvenpää ( 1. oik ) jaksoi puolustaa opetustoimen vastuullista toimintaa valtuuston itsensä edellyttämien päätösten toteuttamisessa. (Timo Sipola/ YLE) ]

Oulun kunnanvaltuusto päätti maanantaina lopullisesti Värtön ja Mäntylän koulujen lakkauttamisesta. Kokous oli poikkeuksellisen värikäs sekä valtuutettujen että kokousta seuranneiden kansalaisten aktiivisuuden ansiosta. Valtuuston puheenjohtaja Riikka Moilanen opasti kokousyleisöä useampaan kertaan oikeaan kokouskulttuuriin pääasiassa lakkautettuja kouluja puolustaneista vanhemmista koostuneen yleisön innostuessa välihuutoihin ja aplodeihin.

Oulun kaupunginvaltuustolla oli maanantaina pitkä päivä. Valtuustotyöskentely alkoi jo puolilta päivin monikuntaliitosseminaarilla. Iltaviideltä alkaneessa varsinaisessa kokouksessa keskiössä olivat jo kertaalleen lakkautettujen Värtön ja Mäntylän sivukoulujen valituskelpoisten lakkautuspäätösten tekeminen. Vilkkaan keskustelun ansiosta kokous päättyi vasta lähempänä ilta kymmentä.

Kysymys oli Oulun kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaan sisältyvästä säästämisestä sopeuttamalla kouluverkkoa vastaamaan. Molempien koulujen lakkautuksesta päätettiin jo edellissyksyn budjettivaltuustossa. Kouluista on jo ennen valtuuston muodollista päätöstä ilmoitettu vanhemmille että ensi syksynä oppilaiden osoite on toinen.

Jo ennen valtuuston kokousta Värtön ja Mäntylän koulujen puolustajat aloittivat mielenilmauksen kaupunginkirjaston ulkopuolella ja huomattava osa sen osanottajista siirtyi valtuuston takaosaan seuraamaan demokratian toteutumista.

Monien valtuutettujen salailevaksi ja puutteelliseksi kokema kiireen leimaama asioiden valmistelu puhutti valtuustoa pitkään. Puheenvuoroja käytettiin kolmisenkymmentä.

Aivan ensimmäiseksi keskusteltiin Mäntylän koulua koskevan kuntalaisaloitteen käsittelystä. Perussuomalaisten ryhmä yritti taktikoida ja vaati hallintolakiin vedoten, että kuntalaisaloitetta ja koulun lakkauttamista saa niputtaa. Asiaa koskeneissa äänestyksissä ryhmä sai taakseen vain vasemmiston Juha Tapion ja Mäntylän koulun itsenäistämistä koskeva kuntalaisaloite käsiteltiin yhdessä lakkauttamisen kanssa.

Vihreiden Veikko Ervasti esitti Värtön kouluasiaa palautettavaksi uudelleen valmisteltavaksi niin että oppilaat siirtyisivät Kastellin suurkouluun sen valmistuttua. Esitys hävisi äänin 51-15.

Sosialidemokraattien Tuija Pohjola esitti että Värtön koulu jatkaisi toimintaansa. Värtön koulun lakkauttamisesta päätettiin kuitenkin äänin 45 - 20. Ääniä lakkautusta vastaan tuli jokaisesta ryhmästä.

Pohjola esitti jatkoa myös Mäntylän koululle, mutta esitys hävisi äänin 52 -14.

Kokouksessa käytiin keskustelua myös Saarelan sivukoulun yhdistämisestä Oulujoen kouluun. Tämän toimenpiteen aikaistaminen vuodella on vireillä ja koululla järjestetään asiasta vanhemmille tiedotustilaisuus torstaina 18.3.

Nähtäväksi jää minkälaisia valituksia maanantain kokous poikii. Tämä on kuitenkin vasta alkua Oulun kouluverkkoratkaisuissa.

YLE OULU

Kommentit