[näytä kuva: Mielenosoittajat haluavat säilyttää lähikoulut, esimerkiksi Mäntylän koulun. (YLE) ]
Oululainen Hyvä Koulu-toimintaryhmä osoittaa maanantaina iltapäivällä mieltään lähikoulujen puolesta. Toimintaryhmä on myös kerännyt nimiä nettiadressiin, johon on kertynyt jo 1400 nimeä.
Oulun kaupunginvaltuusto päättää tänään Mäntylän ja Värtön koulujen lakkauttamisista. Hyvä Koulu-toimintaryhmä vastustaa lähikoulujen alasajoa. Toimintaryhmän jäsenen Tanja Tiaisen mielestä kyse on koko Oulun kouluverkosta ja siitä että mihin suuntaan Oulun kouluverkko on menossa.
- Nyt näyttää pahasti siltä, että lähikouluja lakkautetaan kovasti ja suurkouluja perustetaan tilalle ilman riittäviä selvityksiä. Siitä on lähtenyt tämän ryhmän toiminta liikkeelle, että ei voi olla totta, että tällaista tapahtuu näin riittämättömillä perusteilla, Tanja Tiainen kertoo.
Mielenilmaus lähikoulujen puolesta alkaa maanantaina kello 16 Oulun kaupunginkirjaston edustalla. YLE Oulu välittää suoraa videokuvaa mielenilmauksesta YLE Oulun Facebook-sivuille.
YLE Oulu