Perämerellä opitaan hylkeenmetsästystä

julkaistu 12.3.2010 klo 16:30, päivitetty 12.3.2010 klo 17:27

[näytä kuva:  Perinteistä hylkeenpyyntiä ollaan Perämerellä elvyttämässä. (YLE) ]

Perämeren hylkeenmetsästysperinnettä elvytetään. Lohtajalla alkaneella kurssilla opetetaan hylkeiden metsästystä liki 80 kiinnostuneelle.

Kurssilla opetellaan jääturvallisuutta, hylkeen biologiaa, metsästyksen niksejä ja lainsäädäntöä.

Hyljekannat ovat selkeässä nousussa. Lupia ei ole kuitenkaan myönnetty norppien ampumiseksi. Sen sijaan hallilupien määrä on Perämerellä nyt aiempaa suurempi eli vajaat 700. Riistanhoidonneuvojan Harri Hepo-ojan mukaan hylkeenpyyntiä voidaan tehostaa, koska saalismäärät ovat viime vuosina jääneet pieniksi.

Satojen vuosien perinne

Hylkeenpyyntiä kevätjäillä on harjoitettu Perämerellä satoja vuosia. Hylkijäille meno merkitsee yhä päivien, jopa viikkojen reissua ja asumista veneessä. Historia elää museoissa, joissa on nähtävänä hylkeenpyytäjien ajopuita ja purjeita, joiden takaa metsästäjät ampuivat hylkeitä. Viime vuosina hylkeenpyytäjiä on kevätäjäillä ollut liikkeellä kuitenkin vain muutamia.

Himankalainen hylkeenpyytäjä Sauli Ojatalo sai kipinän jäille menosta vanhoilta pyyhtimiehiltä.

- Kyllä siinä on varmaan vähän seikkailunhalua ja himnakalaisia perinteitä. Kun kuunteli vanhempia pyyntimiehiä niin kiinnostus heräsi, että kyllä itsekin pitää kokeilla, Ojatalo muistelee.

Pyyhtitaito unohtumassa

Kolmen pohjalaisen riistanhoitopiirin kurssi on tarpeen hylkeenpyyntitaitojen säilyttämiseksi ja pienen metsästäjäjoukon kasvattamiseksi. Hylkeenpyyntiä Perämerellä pidetään tarpeellisena myös siksi, että hallikanta on viime vuosina kasvanut rajusti. Norpalle pyyntilupia ei ole myönnetty. Halleja eli harmaahylkeita Perämerellä taas saisi kaataa noin 700.

Riistanhoitopiireissa arvioidaan kuitenkin että edes kurssin avulla näin isoon kaatomäärään ei päästä. Oulun riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-Ojan mukaan viime vuosina saalismäärä on lupiin nähden ollut vain 30 - 50 prosenttia.

YLE Oulu

Kommentit