Ydinvoiman vastainen kampanja tulee myös Meri-Lappiin

julkaistu 1.2.2010 klo 15:39, päivitetty 30.3.2010 klo 15:57

[näytä kuva:  Kemin seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta ja Karsikon puolesta ry:n puheenjohtajat Kyösti Posti (YLE / Matti Sunnari) ]

Maanantaina aloitettu ydinvoiman vastainen kampanja näkyy jatkossa myös Meri-Lapissa. Alueen luonnonsuojeluyhdistyksistä kerrotaan, että tieto kampanjasta tuli liian myöhään eikä aloitukseen ennätetty mukaan, mutta myöhemmin toimintaa on tulossa.

Kemin seudun luonnonsuojelijat ja Karsikon puolesta ry:n puheenjohtajat Aimo Tervahauta ja Kyösti Posti kertovat, että tapahtumia suunnitellaan seuraavan kerran jo maanantai-iltana. Helmikuun puolivälissä aiotaan järjestää yleisötilaisuus Hepolassa ja kuun loppupuolella luonnonsuojeluväki tapaa kansanedustajia sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen.

Viisi ympäristöjärjestöä aloitti maanantaina 16 paikkakunnalla ydinvoiman vastaisen kampanjan. Siinä suomalaisia kannustetaan äänestämään eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka vastustaa ydinvoiman lisärakentamista.

Kampanjaan tulee myöhemmin mukaan Lapista myös Rovaniemi.

Emme taistele tuulimyllyjä vastaan

Tervahaudan mukaan luonnonsuojelijopilla ei ole minkäänlaista antautumismielialaa.

- Tilanne selkiytyi, kun Fennovoima ilmoitti mahdolliset ydinvoimaloiden sijoituspaikkakunnat . Selvästi näyttää, että vastustajien rivit ovat tiivistyneet, Tervahauta sanoo.

- Me käymme taisteluja tuulimyllyjen puolesta, toteaa Kyösti Posti .

- Ydivoiman vastustajat jatkavat kampanjointia ja tekevät valituksia kaikkiin mahdollisiin instansseihin, tarvittaessa EU-tuomioituimeen saakka, Posti jatkaa.

Tervahauta kertoo, että Meri-Lapin ydinvoimakaavasta on tehty valitus ympäristöministeriöön ja tarvittaessa kaikki tiet katsotaan loppuun asti.

- Kyllä tässä paljon on tehtävää, mutta me uskomme taistelun voittoon, Tervahauta vakuuttaa.

YLE Perämeri

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

seuraava

30.3.2010 klo 15:59

Mistä tiedostakiitollinen on omat tietonsa nyhtänyt?Olisi tosiaan kiva tietää esim.nettiosoite tai jokin muu tarkka lähde,koska hän niin sanoo tietoa olevan.Jos ei pysty tietolähdettään vahvistamaan niin kannattaa olla hiljaa.Olen sitä mieltä että vastustajat eivät pysty yksilöimään tietolähteitään,vaan väitteet ovat hiljalleen paisuneet mielissä turhankin paljon.Olen ydinvoiman kannalla edelleen,eikä tuo pelottelutaktiikka kyllä pure.

tietoa on

30.3.2010 klo 15:54

Tiedosta kiitollinen!Ei voi kun nauraa,tuota samaa huuhaata ja pelottelua ja vailla mitään todenperäisyyttä kommenteissa.Tuulimyllyt ympäri maailman eivät ole laskeneet hilidioksiidipäästöjä yhtään eivätkä tee sitä jatkossakaan,ja ilmastovelvoitteet pitävät huolen siitä,ettei Suomessa lisätä ilmaan hiilidioksidia esim.polttamalla jotakin.Tämä on julkisesti joukkotidotusvälineissä julkituotu asia jo moneen kertaan.Mutta te kehtaatte jurnuttaa tuota samaa saarnaa.Viimeisetkin vastustajat kääntyy kannattajiksi.Simoon ydinvoimala kiitos!