Kemin kulttuurikeskukseen lisää toimintoja

julkaistu 11.3.2010 klo 05:38, päivitetty 11.3.2010 klo 09:21

[näytä kuva:  Kemin kaupunginkirjaston tiloja kaavaillaan tiivistettäväksi, jotta esimerkiksi tilojen valvonta voidaan järjestää nykyistä tehokkaammin ja siten lisätä kirjaston aukioloa. (YLE Perämeri) ]

Kemin kaupunki on keskittämässä lisää toimintoja Kemin kulttuurikeskukseen. Suunnitelmissa on siirtää kulttuurikeskukseen Kemin historiallinen museo ja järjestää samalla esimerkiksi kaupunginkirjaston tilat nykyistä tiiviimmin.

Tilaratkaisuja pohditaan työryhmässä, jonka kaupunginjohtaja kutsui koolle tällä viikolla. Muutosten tarkoituksena on parantaa kulttuurikeskuksessa olevien palvelujen saavutettavuutta eikä lopettaa mitään toimintoja.

- Muutoksen tavoitteena on päinvastoin lisätä esimerkiksi taidemuseon, historiallisen museon ja kirjaston lehtilukisalin aukioloa, kun niiden valvonta voitaisiin järjestää yhteen paikaan, toteaa kaupungin kulttuuriosaston päällikkö Eero Saija.

Saijan mukaan Sauvosaarenkadulla oleva Kemin historiallinen museo voidaan siirtää kulttuurikeskukseen eikä hanke kaadu tilan ahtauteen.

- Kirjaston toiminnot voidaan järjestää jatkossa nykyistä tiiviimmin, sillä kirjastojen aineistorakenne tulee muuttumaan tulevaisuudessa esimerkiksi sähköisten kirjojen myötä.

Aineistoa voidaan karsia

Kirjastotoimenjohtaja Hilkka Heikkinen vahvistaa, että kirjaston aineistoa voidaan karsia nykyisestä laajuudesta, jonka jälkeen kirjasto ei tarvitse yhtä paljon tilaa kuin nykyisin.

- Kirjastossa on esillä jopa kolme kappaletta samaa teosta, joten tilaa saadaan jo pelkästään peruskokoelmaa karsimalla, sanoo Heikkinen.

Heikkisen mukaan kirjaston toimintoja ei olla ajamassa alas vaan toimintoja tiivistetään, jotta esimerkiksi valvonta voitaisiin hoitaa nykyistä tehokkaammin.

- Koko alakerta tulee järjestellä uudelleen. Lähtökohtana tulee olla, että kun kulttuurikeskus on avoinna, niin osa kirjaston toiminnoista pitää olla avoinna samaan aikaan. Esimerkiksi kirjaston lehtilukusali voi olla aivan hyvin sellaisessa paikassa kulttuurikeskuksessa, että se on helposti valvottavissa, kuvailee kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Kari Luokkala.

Hänen mukaansa kulttuurikeskuksessa voisi olla jatkossa esimerkiksi kansalaisten näyttelyitä ja senioritalotoimintaa.

- Keskuksesta täytyy saada vielä enemmän kemiläisten talo.

Lautakunta käsittelee pian

Kemin kulttuurilautakunta alkaa käsitellä kulttuurikeskukseen kaavailtuja tilamuutoksia ensi tiistaina, jolloin on seuraava lautakunnan kokous.

Tässä vaiheessa muutokset koskisivat lähinnä kulttuurikeskuksen kirjaston puoleista päätyä sekä sinne johtavaa käytävää, johon halutaan myös lisää toimintoja. Saijan mukaan tilojen muutostyöt alkaisivat aikaisintaan vuonna 2012.

Toistaiseksi kaupunki rahaa on varannut rahaa vain kaupunginteatterin istuimien sekä teatteritekniikan uusimiseen. Parhaillaan korjataan myös kulttuurikeskuksen julkisivua.

Kulttuurikeskuksessa toimivat kaupunginkirjasto, taidemuseo, kaupunginteatteri, työväenopisto sekä Länsi-Pohjan musiikkopisto, joka muutti ammattiopistolta vapautuneisiin tiloihin viime syksynä. Tuolloin taloon keskitettiin myös kaupungin musiikkitoimi.

YLE Perämeri / Riikka Rautiainen

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Alfa

11.3.2010 klo 12:19

Ei taida historiallinen museo mahtua kulttuurikeskuksen tiloihin. Ei näyttelyt eikä kokoelmat. Kirjaston kokoelmien karsiminen on myös arveluttava ilmiö, siitä pitäisi käydä laaja-alainen keskustelu. Paljon korvaamatonta materiaalia (kuten historiallisen museon valokuva/negatiivikokoelmat) on jo hävitetty tilanpuutteen vuoksi, nyt pitäisi taas tehdä tuo kierros uudelleen.

Musiikkikirjaston puolesta pitäisi pistää nettiadressi. Ja tietysti paperiadressi kirjaston tiloihin, jotta kaupunginjohtaja saisi pisteitä tililleen poistamalla tuon adressin diktaattorin otteillaan.

Keminmaahan asumaan

11.3.2010 klo 08:06

Ja mistä henkilökunta valvomaan "aina auki "olevia toimintoja kun nykyisinkin esim. taidemuseo on kiinni su-ma.? Uutta väkeä ei palkata pois lähteneiden tilalle. Eikö Kemin kurja rahatilanne rasita jo tarpeeksi veronmaksajien kukkaroa. Terveydenhoito etusijalle!!
"Sähköiset kirjat", jo on unelmat huipussaan mitättömällä perämeren kaupungilla.