Lakko hermostuttaa Kemin tehtailla

julkaistu 11.3.2010 klo 14:25, päivitetty 11.3.2010 klo 14:44

[näytä kuva:  Kemin puunjalostustehtailla varastot täyttyvät. (YLE / Perämeri) ]

Kemin tehtailla seurataan ahtaajalakon neuvotteluiden edistymistä "sydän syrjällään". Tehtailla on paljon pelissä. Tuotantoa on pystytty tekemään toistaiseksi varastoihin ja tällä tavoin voidaan jatkaa vielä jonkin aikaa, mutta asiakkaiden reaktiot huolestuttavat.

Kemin puunjalostustehtailla pelätään asiakassuhteiden kärsivän ahtaajalakon vuoksi. Stora Enson Veitsiluodon paikallisjohtaja Jari Kärkkäinen kertoo, että asiakkaat seuraavat tilannetta ja heitä pidetään ajan tasalla myyntiverkoston kautta. Veitsiluodon asiakkaita on toistaiseksi pystytty palvelemaan Keski-Euroopassa sijaitsevista varastoista.

- Jollakin tavalla asiakkaita on pystytty palvelemaan, mutta kyllä tilanne alkaa olla hankala, toteaa Kärkkäinen.

Henkilökunnan työnteon ja palkanmaksun keskeyttämistä mietitään sitten, kun varastot ovat täynnä. Kovin pitkään ei tuotantoa tehtaan varastoon voi enää jatkaa.

- Puhutaan selvästi päivistä eikä viikoista, sanoo Kärkkäinen.

Asiakkaat katselevat jo muualle

Kemiart Linersin ja Botnian Kemin sellutehtaan johtaja Lauri Verkasalo kertoo, että jotkut asiakkaat ovat jo vihjanneet ostavansa tuotteita muilta toimittajilta. Verkasalo arvioi, että jos lakko jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa todellisia vahinkoja.

Peräti 97 prosenttia Kemiart Linersin ja Botnian Kemin sellutehtaan asiakkaista on muualla kuin Suomessa. Karihaarasta lähtee maailmalle pieniä määriä tuotteita maantie- ja junatoimituksina.

- Me ollaan oltu yhteydessä asiakkaisiin. Asiakkaille tämä on ikävä tilanne. Jotkut asiakkaat ovat kertoneet ottavansa tuotteita joltakin toiselta tehtaalta, jos me emme pysty sitä toimintamaan. Todellinen tilanne tulee esiin, kun tämä lakko on ohi, sanoo Verkasalo.

Kemiart Linersilta ja Botnian Kemin sellutehtaalta toimitettiin tavaraa varastoihin Keski-Eurooppaan ennen lakon alkamista.

- Mutta eivät nekään kovin pitkälle riitä. Kemissä on vielä varastotilaa. Ilmoituksia työn ja palkanmaksun keskeyttämisestä ei ole annettu, mutta tällainenkin tilanne voi tulla eteen, toteaa Verkasalo.

YLE Perämeri / Kyösti Vaara

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Hintava

11.3.2010 klo 14:58

Ei se lakko asiakkaita vie vaan hinta ja laatusuhde pitää olla kohdallaan.
Asiakas ostaa jossain vaiheessa kalliimpaa tuotetta joksikin aikaa jotta pääsee pahimman yli, mutta sen jälkeen vilkuilee jo halvempaan tuotteeseen.
Hinta on se joka ratkaisee kysynnän.
Ei maanjäristys eikä jokin lakko tai kriisi jne.. vie asiakaita.
Pelottelua vaan.

Tepa

11.3.2010 klo 14:36

Ja vieläkö paperimiehiltä riittää solidaarisuutta ja myötätuntoa lakolle? Eikö olisi jo aika antaa selvä ja viimeinen viesti AKT:lle ja ottaa papeririliiton "symbolinen" tuki pois?