[näytä kuva: Kuopion Matkus kesällä 2008. (YLE / Savo) ]
Ikean tavaratalon rakentaminen Kuopion Matkukseen viivästyy alkuperäisestä aikataulusta. Yhtiö ei ole tehnyt tavaratalosta vielä investointipäätöstä. Aiempien tietojen mukaan liiketilojen rakentaminen piti aloittaa huhtikuussa.
Ikea ei halua vielä ennakoida millään tavoin, milloin uusi tavaratalo valmistuu Kuopioon. Projektipäällikkö Hasse Lillkull sanoo, että mitään ei voi sanoa sataprosenttisesti ennen kuin investointipäätös on tehty.
Lillkull arvioi, että tavaratalon rakentamisaikataulusta Kuopioon päätetään kesän aikana. Ikea suunnittelee miljoonahanketta toistaiseksi itse. Suunnittelijat valittaneen kevään aikana.
Ikea ilmoitti kesällä 2008 rakentavansa tavaratalon Kuopion eteläpuolelle Matkuksen alueelle. 22 hehtaarin suuruiselle tontille on tulossa myös kauppakeskus Ikano. Tontilla on rakennusoikeutta yhteensä 90 000 kerrosneliömetriä.
YLE Savo