Eurovaalit olivat protestivaalit

julkaistu 8.6.2009 klo 10:56, päivitetty 8.6.2009 klo 10:58

[näytä kuva:  Politiikan tutkija Erkka Railon mukaan vaalit olivat protestivaalit. (YLE / Sami Tammi) ]

Eurovaalit olivat protestivaalit, kiteyttää Turun yliopiston politiikan tutkija Erkka Railo. Railon mukaan selkein kysymys näissä vaaleissa oli, suhtaudutko kriittisesti Euroopan unioniin vai et.

Tämän takia Timo Soini sai ääniä. Äänestysprosentin alhaisuus kertoo siitä, että eurovaalit eivät kiinnosta äänestäjiä.

Railon mukaan puolueilla onkin tekemistä, jotta tulevaisuudessa esille nostetaan ihmisille tärkeitä teemoja ja asioita eurovaalien yhteydessä.

Toistoa kunnallisvaaleista

Eurovaaleissa taustalla vaikuttivat samat tekijät kuin kunnallisvaaleissa syksyllä.

Railon mukaan Kokoomus ratsastaa maineella, jossa he ovat taloustaantuman torjujia.

Keskusta kantaa raskasta hallitusvastuuta ja samalla kenttä on hajaannuksessa EU-kysymyksen ympärillä.

- Keskustan äänestäjistä osa jäi kotiin tai äänesti Timo Soinia, sanoo Railo.

SDP ei ole saanut terävyyttä oppositiopolitiikkaan. Jutta Urpilaisella ei tunnu olevan uskottavuutta talouskysymyksessä.

- SDP:n pitääkin tarkkaan miettiä kuviot seuraaviin vaaleihin, Railo kommentoi.

Vihreillä oli vahva lista. Listalla oli kokeneita meppejä ja pitkän linjan poliitikkoja.

Pienistä puolueista Kristillisdemokraatit pelasivat korttinsa oikein. He onnistuivat taktikoimaan tilanteessa ja saivat sillä edustajansa läpi.

Tämän takia Vasemmistoliiton Annika Lapintie putosi juuri valinnan ulkopuolelle.

Gallupit johtavat harhaan

Vaalien alla tehdyistä mielipidekyselyistä eivät ehdokkaat pidä.

Muun muassa Ville Itälä (Kok.) haluaisi gallupien osalta vaalirauhan vaalien alla.

Politiikan tutkija Erkka Railo ei koe, että mielipidekyselyt vaikuttaisivat äänestystulokseen. Ainakaan tätä ei ole kyetty tutkimuksien kautta osoittamaan.

- Vaalirauha on tarpeeton, toteaa Railo.

YLE Turku