Naantalin Rymättylässä liikkuu raatelijakoiria?

julkaistu 8.6.2009 klo 11:57, päivitetty 8.6.2009 klo 14:44

[näytä kuva:  Linkki kuvaan (YLE / Lassi Lähteenmäki) ]

Naantalin Rymättylästä löytyi pahoin raadeltu täysikasvuinen lammas. Raatelujälkiä arvioinut riistapäällikkö pitää melko varmana, että rymättyläläisellä lammaslaitumella oli vieraillut kahden tai useamman koiran lauma.

Raatelu oli tapahtunut todennäköisesti viime torstain aamupäivän aikana. Lammas oli syöty kaulasta, toinen takajalka oli revitty luineen irti ja toinen takajalka oli syöty puoliksi.

Vastaavanlaisia tapauksia sattuu Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin Heikki Uotilan mukaan harmillisen usein. Olettamusta tukee se, että alueelta oli samoihin aikoihin kuultu vieraiden koirien raivokasta haukuntaa.

Uotilan mukaan kilteistäkin koirista voi tulla tehokkaita saalistajia, kun niitä on liikkeellä useampia. On aika yleistä, että koulutetutkin koirat käyttäytyvät ryhmässä kuin susilauma, jatkaa Uotila.

Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä elokuun 20. päivään asti. Alkukesän aikana irrallaan olevat koirat voivat tehdä Uotilan mukaan pahaa jälkeä paitsi lampaille myös vasoille, vasikoille ja pesiville linnuille.

YLE Turku