[näytä kuva: Turkulaiset voivat hakea juomavettä säiliöistä, joita on eri puolilla kaupunkia. (YLE / Aleksi Hakala) ]
Turun vesiliikelaitos on aamulla purkanut suosituksensa veden keittämisestä. Vielä sunnuntaina kehotettiin keittämään juomavesi.
Kaikki viranomaisen ja vesilaitoksen Luolavuoren jakelualueelta ottamat vesinäytteet ovat olleet puhtaita. Vesi alueelle on tullut torstaiaamusta lähtien varmasti puhtaista lähteistä ja vesi on vaihtunut koko jakelualueella. Tällä perusteella ilmoitetaan että terveysriskiä ei ole.
Vesinäytteitä otettiin Luolavuoren tornin jakelualueelta yhteensä 12. Näytteet kattoivat kaikki likaantuneeksi epäillyt kaupunginosat. Näytteitä on otettu jokaisena päivänä, jotta saatiin tarkistettua, ettei hitaasti virtaaviin verkoston osiin ole ajautunut likaantunutta vettä.
Juomaveden keittosuositus ei enää ole voimassa. Vesisäiliöt poistetaan alueelta maanantain aikana. Turun kaupungin internetsivuille tulee aamupäivän aikana lisää tietoa.
YLE Turku