STX:n irtisanotuista vain kahdeksalle töitä

julkaistu 17.3.2010 klo 06:02, päivitetty 17.3.2010 klo 12:53

[näytä kuva:  STX Europen Turun telakan portti. (YLE) ]

STX:n Turun telakalta irtisanotut työntekijät eivät ole työllistyneet merkittävästi alihankkijoiden palvelukseen. Telakalla toimivat yritykset ottivat suoraan palkkalistoilleen vain kahdeksan irtisanottua.

STX irtisanoi vuoden alussa yli 400 työntekijäänsä. Heistä noin 250 on jo joutunut lähtemään telakalta, kertoo varapääluottamusmies Timo Lehto.

- Aika paljon lähtijöiden joukossa on niitä, jotka rekrytoitiin tänne telakkabuumin ollessa kiivaimmillaan. Myös vanhemmasta päästä lähes kaikki työntekijät on irtisanottu. Ei tänne jää juuri kukaan työuriansa pidentämään.

Alihankkijoiden palvelukseen suorina siirtoina on irtisanomisten jälkeen siirtynyt kahdeksan henkilöä. Kaikki ovat varustelupuolen työntekijöitä, sillä runkotyöt ovat telakalla loppuneet.

- Luku on prosentuaalisesti kovin pieni. Kyllä se on niin, että muut tekevät tällä hetkellä niitä meidän töitämme, joita on jäljelle jäänyt. Jatkuvasti tässä ihmetellään telakan toimintatavan muutosta. Ei tällä mitään hirvittäviä säästöjä aikaan saada ainakaan kovin lyhyellä tähtäimellä, jos koskaan, toteaa Timo Lehto.

YLE Turku

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

tmi

17.3.2010 klo 17:37

joo neuvotelkaa hyvät edut , niin Suomessa ei tee muut töitä ku tmi ja vuokramiehet.

Yrittäjä

17.3.2010 klo 15:02

Suomessa ei kannata tehdä töitä,eikä yrittää.
Nuorten kannattaisi muuttaa muualle täältä p-lävestä.

Tuoreimmat