Matti Salminen: Kulttuuripääkaupungin juna ajanut ohi
Kulttuuriturkulaiseksi kukitettu Matti Salminen jyrähtää kulttuuripääkaupungin järjestelyistä.
Kuva: YLE / Juha Ohtonen
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Vuoden kulttuuriturkulaiseksi valittu oopperalaulaja Matti Salminen kritisoi Turun kulttuuripääkaupungin vähäistä kiinnostusta oopperamusiikkiin. Salminen ei ole esiintymässä Kulttuuripääkaupungin avajaisissa.
Ote Turun kulttuuripääkaupunkikirjasta
"Avajaisjuhlallisuudet jatkuvat sunnuntai-iltana, jolloin uusi kongressi- ja musiikkitalo vihitään käyttöön. Vihkiäiskonsertissa esiintyvät maailman valloittaneet turkulaiset, sopraano Karita Mattila ja basso Matti Salminen ystäviensä ja Turun Filharmonisen orkesterin sekä CCA-kuoron kanssa."
Turun kulttuuripääkaupunkihakemuksessa mainostetaan, että tunnetut turkulaiset oopperatähdet Matti Salminen ja Karita Mattila tulevat esiintymään Kultuuripääkaupungin avajaisjuhlallisuuksissa. Matti Salmisen mukaan hänen kanssaan ei kuitenkaan ole vielä sovittu mistään kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyvästä ohjelmasta.
- Kulttuuripääkaupunkikirjassa mainitaan, että avajaisissa esiintyvät Karita Mattila ja Matti Salminen, niin emme varmastikaan. En tiedä mistä se johtuu, eikä kukaan ole antanut tyhjentävää selitystä tilanteeseen.
Salmisen mukaan oopperan kannalta juna on jo ajanut ohi.
- Jos nyt haluttaisiin tehdä asialle jotain , niin se olisi pitänyt tehdä jo eilen.
Oopperatähdet tulisi Salmisen mukaan kiinnittää ohjelmistoon hyvissä ajoin.
- Jos haluttaisiin jotain todella kansainvälistä, kuten kulttuuripääkaupunkivuosi edellyttäisi esimerkiksi oopperaa ajatellen, niin taiteilijoita varataan maailmalla neljä, viisi vuotta etukäteen.
Kulttuuritalo puuttuu
Salmisen mielestä Turkuun olisi pitänyt rakentaa kulttuuritalo, jossa suurten projektien esittäminen olisi mahdollista.
- Turussa on ollut suhtautuminen hieman nihkeää niinkin yksinkertaiseen asiaan, että löytyisi vähän isommalle projektille sopiva esiintymispaikka. Viime lokakuussa kävimme keskusteluja ja annoimme Tallinnan edustajan kanssa Turun kaupungille aikarajan tammikuun puoleenväliin, että hakevat sellaisen paikan, jossa voidaan Turun puolella harrastaa yhteistyötä. On kummallista, että kukaan ei ole ottanut yhteyttä vielä tähän päivään mennessä, onko paikkaa löydetty vai ei? Tuntuu siltä, että oopperaohjelmistoa ei halutakaan, toteaa Salminen.
Salminen korostaa, että aikaa ei enää ole.
- Jos haluttaisiin tehdä jotain suurimuotoista oopperan puolella, niin se on aikataulullisesti mahdotonta.
Matti Salminen muistelee, miten Lentävä Hollantilainen ooppera tehtiin vuonna 2005 Aurajoella aivan upeissa puitteissa.
- Turun ravintolat ja hotellit olivat viikon verran täynnä. Silloin luvattiin kuuta taivaalta, puhuttiin hämähäkkitontin oopperatalosta, kansainvälisen mittapuun täyttävästä kulttuuritalosta.
- Kaupungin puolelta kuuluu tietysti, että ei ole rahaa. Mutta onko edes laskettu, mitä pitäisi tehdä? Jos silloin oltaisiin aloitettu alustavien suunnitelmien pohjalta, niin kuin luvattiin, olisi ollut mahdollisuuksien rajoissa, että talo olisi tullut valmiiksi kulttuuripääkaupunkivuoden alkuun 2011. Nyt se on täysin mahdotonta.
Salminen antaa pyyhkeitä myös kulttuuripääkaupunkivuoden näkyvyydestä.
- Kulttuuripääkaupunkia mainostettaesssa ei riitä, että Paimiossa tiedetään, mitä Turussa tapahtuu.
Vuoden Kulttuuriturkulainen
Matti Salminen valittiin perjantaina vuoden 2009 Kulttuuriturkulaiseksi. Valinnan teki Turkuseuran kulttuurijaosto. Nimeämällä vuoden 2009 Kulttuuriturkulaisen Turkuseura ja sen kulttuurijaosto halusivat nostaa esiin turkulaisen kulttuurialan vaikuttajan ja kiittää häntä hänen panoksestaan kansallisessa ja kansainvälisessä taide- ja kulttuurielämässä.
- Erityisesti hän on aina ja kaikkialla tuonut esiin sen, että on turkulainen, Turusta lähtöisin ja tänne aina palaa, kiitteli perjantaina Samppalinnan puistossa pidetyssä julkistustilaisuudessa Turkuseuran puheenjohtaja Vuokko Valkamo.
- Olen aina tullut Turkuun mielelläni ja tulen tulevaisuudessakin. Syy miksen ole viime vuosina käynyt yhtä useasti kuin aikaisemmin johtuu esimerkiksi siitä, että sukulaiseni ovat muissa maissa. Tulevaisuudessa eräänlainen ruiske, mitä se ruiske sitten sisältääkään, saattaisi edesauttaa, että vierailisin täällä vähän useamminkin. Suomen Turku ottakoon takaisin poikansa, tai sitten ei.
YLE Turku