Dosentti murtaisi lähdesuojan Vanhasen tapauksessa
Dosentti Jukka-Pekka Puro.
Kuva: Jukka-Pekka Puro
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Turun yliopiston mediatutkimuksen dosentti Jukka-Pekka Puro on sitä mieltä, että poliisin pitäisi murtaa lähdesuoja YLE TV2:n Silminnäkijä-ohjelman väitteiden takia.
Maanantaina tulleessa ohjelmassa väitettiin, että pääministeri Matti Vanhanen on saanut rakennusliikkeeltä hyötymistarkoituksessa rakennusmateriaaleja omakotitalonsa rakentamiseen.
Jo aiemmin YLE on uutisoinut lahjonnasta muun muassa Patria-yhtiössä ja vedonnut lähdesuojaan.
Nyt tilanne on dosentti Jukka-Pekka Puron mukaan sellainen, että lähde pitäisi saada selville. Puro myös ihmettelee pääministeri Vanhasen tiukkaa Yleisradion haastamista tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan.
- Vanhasella voi olla kaksi perusteltua syytä tulla näin kovaa ulos. Toinen voi olla se, että hyökkäys on paras puolustus, Puro toteaa.
Toinen syy voi johtua Yleisradion taannoisesta Patrian lahjusepäilyuutisoinnista. Yleisradio piti lähdesuojaan vedoten kiinni oikeuksistaan olla paljastamatta Patria-uutisen lähteitä. Jupakka johti lopulta Slovenian pääministerin eroon.
- Tätä taustaa vasten pääministeri Vanhanen voi ihan perustellusti lähteä siitä, että jotta ei käy kuten Sloveniassa kävi, niin on pakko haastaa Yleisradio paljastamaan lähteensä.
Puron mukaan nimenomaan jälkimmäinen vaihtoehdoista on tässä tilanteessa todennäköisempi.
"Ei voi jatkua tällaisena"
Puron mielestä Suomessa on lähihistoriassa jo kolme isoa tapausta, joissa lähdesuoja on ollut koetuksella. STT:n dopinguutisoinnin ja Patria-jupakan ohella nyt käsillä oleva pääministeriuutisointi on merkittävin.
- Voiko Yleisradio-yhtiö käyttää tällaista valtaa avaamatta ainakin tutkiville viranomaisille lähdeaineistoaan?, Puro kysyy.
- Olisin taipuvainen siihen, että keskusrikospoliisilla olisi nyt viimein oikeus lähdesuojan kumoamiseen. Journalistit vastustavat tätä varmasti viimeiseen asti. Mutta muutenhan tässä käy kuten Slovenian Patria-tapauksessakin, että Yleisradio tulee olemaan pääministerin kaataja.
- En muista, että Suomen lähihistoriassa tällaista aiemmin olisikaan. Oma kansallinen radioyhtiö ikään kuin on tällaisessa suhteessa oman maan pääministeriin. Tämä asettaa keskusrikospoliisinkin jännään tilanteeseen.
- Tilanne ei mielestäni voi jatkua tällaisena, Puro sanoo.
YLE Turku / Markku Sandell