Sähkökirjat saapuvat kirjaston hyllylle syksyllä
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Pieni ja kepeä, mahtuu vaikka käsilaukkuun ja mukana kulkee hyllymetreittäin kirjoja. Sähköiset kirjat tulevat turkulaisten lainattaviksi pääkirjastosta syksyllä.
Helppokäyttöinen ja -lukuinen lukulaite tuo teoksia muun muassa heikkonäköisten ulottuville, mutta tekijänoikeudet rajoittavat tarjonnan vanhoihin klassikoihin.
Alun perin sähköisiä kirjoja piti saada lainaan jo elokuussa, mutta laitteet pääsivät maahantuojalta välillä loppumaan, ja kirjastossa ratkotaan vielä viimeisiä käytännön pulmia. Tämän hetkisen arvion mukaan lainaukseen päästään syyskuun puolivälin tietämillä - ensimmäisenä Suomessa.
- Alkuvaiheessa hankimme niitä vain viisi kappaletta, ja kokeillaan niiden vastaanottoa ja käytettävyyttä, kertoo hankintaosaston päällikkö Eira Honka Turun pääkirjastosta.
Kiinnostusta sähköiset kirjat ovat herättäneet jo etukäteen, etenkin nuorten, 25-35 -vuotiaiden miesten keskuudessa.
Klassikoita tarjolla alkupaloiksi
Sähköinen kirja nielaisee opuksen poikineen ja kulkee kätevästi matkassa. Kooltaan se on tavallisen kirjan kokoinen, mutta vain reilun puolen sentin paksuinen, ja painoakin sille on siunaantunut vain vajaat pari sataa grammaa.
Sähköäkään ei juuri tarvita, sillä virtaa kuluu vain sivua kääntäessä - ja niitä saa käännellä tuhansittain, ennen kuin akku tyhjenee. Mustavalkoisella näytöllä voi olla myös kuvia, ja toimii laite vaikkapa musiikkisoittimenakin; tosin silloin se virtakin hupenee ihan eri tahtia.
Ainakin alkuvaiheessa tekijänoikeudet rajoittavat tarjottavaa materiaalia vanhempaan tuotantoon.
- Tällä hetkellä olemme laittaneet laitteeseen lähinnä suomenkielisiä kaunokirjallisuuden klassikoita, joita on ilmaiseksi saatavilla, esittelee kirjastovirkailija Risto Suomi.
- Yksi ratkaistava seikka on, että mistä saadaan muuta julkaistavaa aineistoa kuin tekijänoikeudellisesti vapaita klassikoita. Ainakaan tällä hetkellä ei ole tietoa, miten tuoreita bestsellereitä laitteisiin saataisiin, kertoo hankintaosaston päällikkö Eira Honka.
Teokset heikkonäköistenkin ulottuville
Sähkökirjan näyttö on kirkkaassa valossakin helpompilukuinen kuin kannettavassa tietokoneessa.
(YLE / Jouni Koutonen)
Sähkökirja on helppolukuinen hämärämmässäkin valaistuksessa, vaikka ei
itsessään valonlähdettä sisälläkään. Toisaalta se on luettavampi kirkkaassa
valossa kuin kannettavan tietokoneen LCD-näyttö.
- Valmistaja lupaa, että sitä voi lukea vaikka suorassa auringonpaisteessa, ja testasin sitä kesälomalla Turussa terassilla. Ja kyllä se hyvin toimii, että vaikka aurinko paistaa suoraan, niin tekstin pystyy hyvin lukemaan, vakuuttaa Suomi.
Rauhallinen näyttö ei myöskään rasita silmiä samalla tavalla kuin tietokonenäyttö.
- Silmälle näyttö on todella hyvä. Jos lukee samanlaista tekstiä tietokonenäytöltä, niin varmasti silmät väsyvät paljon nopeammin.
Lukulaitteessa on myös ominaisuuksia, jotka tuovat aiemmin lukematta jääneitä kirjoja heikkonäköistenkin ulottuville.
- Esimerkiksi senioreille hieno ominaisuus on se, että tekstikokoa voi muuttaa todella laajalla skaalalla sopivaksi. Esimerkiksi kaikkea kaunokirjallisuutta ei ole julkaistu isotekstisenä, joten jos lukunautinto on jäänyt sen takia saamatta, niin nyt niidenkin lukeminen on mahdollista, valottaa Risto Suomi.
Lainaajalla korvausvelvollisuus hajonneesta lukulaitteesta
Parhaillaan työn alla on myös asiakkaille annettavat ohjeistukset ja käyttäjäehdot, sillä teknisessä laitteessa on aina vikaantumisen mahdollisuus. Ja kirjaa kalliimpikin se on, yksi lukulaite maksaa vajaat kolme sataa euroa.
- Asiakkaalle se ikävä kyllä tarkoittaa korvausvelvollisuutta, jos laitteen rikkoo. Tieto korvausvelvollisuudesta ja ohjeet laitteen oikeasta käsittelystä kerrotaan lainaajille, selvittää Honka.
Laitteen saa ja se palautetaan aina virkailijalle, joka tarkistaa laitteen kunnon ja tarvittaessa tyhjentää sen asiattomasta materiaalista.
Sinänsä laitetta ei helposti riko asianmukaisella käytöllä, lohduttaa kirjastovirkailija Risto Suomi.
- En ainakaan ole huomannut, että se kauheasti käytössä kuluisi. Veikkaan, että jos sitä pidetään hyvin ja huolella, eikä meetwurstisilla sormilla vaihdella sivuja, niin eiköhän se hyvin kestä myös lainaajilla!
YLE Turku / Jouni Koutonen