Olet tässä

Turkulaiskoulujen eriarvoistumisessa asenneongelma

julkaistu 19.10. klo 17:28, päivitetty 20.10. klo 17:20
Lausteen koulun oppilaita käsityötunnilla.

Lausteen koulussa noin puolet oppilaista tulee maahanmuuttajaperheistä.

Kuva: YLE / Devy Nagalingam

Turkulaiset koulut ovat eriarvoistumassa. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten lisääntynyt määrä on saanut osan suomalaisperheistä siirtämään jälkikasvunsa lähikoulun sijasta toiseen opinahjoon. Taustalla on pelko opetuksen tason laskusta.

Turun Lausteen kaupunginosa on tyypillinen 70-luvun betonilähiö nykypäivän ongelmineen: korkea työttömyysaste, yksinhuoltajaperheitä ja suuri ulkomaalaistaustaisen väestön osuus. Paikallisen alakoulun noin 200 oppilaasta lähes puolet on maahanmuuttajataustaisia lapsia.

- Maahanmuuttajataustaisten määrä ehkä hieman kasvaa. Mutta se johtuu siitä, että perheet ovat suurempia kuin suomalaisperheet. Täällä ei kuitenkaan tunneta eroa kansallisuuksien välillä. Kaveripiiri ei rajaudu kielen tai ihonvärin perusteella, vakuuttaa Lausteen koulun vs. rehtori Ilkka Kaljonen.

Pelkona heikompi opetus

Vastaavanlainen kehityssuunta on vallalla myös kahdessa muussa Turun lähiökoulussa. Varissuolla maahanmuuttajia on oppilaista jo 70% ja Halisissa noin puolet.

Osa valtaväestöstä on reagoinut tilanteeseen siirtämällä lapsensa lähikoulun sijasta opinahjoon, jossa luokkatovereina on enemmän suomalaisia. Opetustoimen johtaja Timo Jalosen mukaan kyse ei ole mittavasta muuttoliikkeestä, mutta yksittäistapauksista kylläkin.

- Vanhemmilla on varmaan pelko siitä, että opetus näissä kouluissa olisi jonkin verran heikompaa. Laadussa ei kuitenkaan ole eroa, hän vakuuttaa.

Kansainvälinen kehitystrendi

Helsingin yliopistossa kaupunkimaantieteen tutkijana työskentelevä Venla Bernelius näkee taustalla kansainvälisen kehityskulun, joka on jo vallalla Ranskassa ja Ruotsissa.

- Näyttää siltä, että koulujen väliset erot ovat lähdössä kasvuun nimenomaan vanhempien tekemien valintojen seurauksena ja asuinalueiden eritymisen takia.

Turun opetustoimessa eriarvoistuminen mielletään enemmän asenteelliseksi kuin opetukselliseksi ongelmaksi.

- Jos meillä on kouluja, joissa on 70 prosenttia maahanmuuttajia ja kouluja, joissa vastaava prosenttiosuus on nolla, niin eriarvoistumista tapahtuu. Jos puhutaan taas opetuksesta tai opetuksen laadusta, niin en näe sellaista kahtiajakoa tapahtuneen, painottaa Timo Jalonen.

- On sanottu, että jos pärjää Lausteella, niin pärjää missä tahansa. Täällä kasvetaan kansainvälisyyteen. Tämä on elämänmakuinen koulu, filosofoi vs. rehtori Ilkka Kaljonen.

YLE Turku

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot