yle.fi


Olet tässä

Arkkipiispan tulot kasvoivat maltillisesti

julkaistu 2.11.2009 klo 12:55, päivitetty 2.11.2009 klo 12:57
Eläkkeelle siirtynyt arkkipiispa Jukka Paarma.

Kuva: YLE

Suomen kirkon johtomies, arkkipiispa Jukka Paarma pääsi jälleen yli sadantuhannen euron tienesteille. Hänen verotettava ansiotulonsa vuonna 2008 oli hieman päälle 111 300 euroa, missä kasvua on vain pari sataa euroa. Pääomatulot puolittuivat.

Paarman pääomatulot olivat viime vuonna hieman päälle 12 300 euroa, kun vuotta aiemmin vastaava summa oli liki 27 000 euroa.

Veroja ja maksuja arkkipiispa Paarma pulitti verokarhun kolehtiin hieman yli 50 000 euroa.

Turun arkkihiippakunnan toisen piispan, Kari Mäkisen ansiotulot olivat viime vuonna hieman runsaat 105 000 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut lainkaan. Veroja ja maksuja Mäkinen suoritti hieman alle 46 000 euroa.

Paarma apulaisesta kirkon korkeimmalle paikalle

Vuonna 1942 Lappeenrannassa syntynyt Antti-Jukka Paarma astui virkaansa joulukuun alussa 1998.

Sitä ennen hän toimi mm. Turun tuomiorovastina ja kirkkoherrana Valkeakoskella. Pappisvihkimyksen vuonna 1967 saanut Paarma aloitti uransa Keski-Lahden papiston apulaisena. Teologian tohtoriksi hän valmistui vuonna 1980 Helsingin yliopistosta.

Paarman vanhemmat ovat tuomiorovasti Oskar Paarma (vuoteen 1935 Broms), ja musiikinopettaja Kaisu Engblom.

Arkkipiispa Paarman puoliso on uskonnon lehtori Pirjo Paarma, tyttäret Hanna ja Laura.

Eläkkeelle Jukka Paarma jää kesäkuussa 2010.

YLE Turku

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot