Sukarilla alle miljoonan verotettavat tulot
Toivo Sukari.
Maskun Kalustetalon perustaja ja Ideaparkien isä Toivo Sukarin tulot eivät huimaa verotietojen valossa. Verotettavaa tuloa ei hänelle kertynyt miljoonaakaan. Tuloissa on kuitenkin selkeä kasvu edelliseen vuoteen verrattuna.
Toivo Sukarin verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä 962 841,89. Siinä on kuitenkin selvä lisäys edelliseen vuoteen, sillä vuonna 2007 sitä kertyi vain vajaat 25 000 euroa.
Valtaosa summasta on verotettavaa pääomatuloa, 937 968,48 euroa. Edellisvuonna tuo summa oli vain 59,50 euroa. Ansiotuloa kertyi viime vuonna 24 873,41 euroa.
Hänen veroprosenttinsa oli viime vuonna 29%. Vuonna 2007 veroprosentti oli vain 11%.
Sukari lienee siis harrastanut hyvää verosuunnittelua, sillä vielä vuonna 2006 hänen pääomatulonsa ylittivät reilusti kahden miljoonan euron rajan (2 378 616,00 €). Hänen ansiotulonsa oli vuonna 2006 samaa luokkaa kuin viime vuonnakin (24 753,30 € vuonna 2006).
Kaikkiaan Sukarilla oli vielä vuonna 2006 tuloja hieman yli 2,4 miljoonaa euroa, vuonna 2005 vain hieman päälle 470 000 euroa. Vuonna 2005 hänelle kertyi verotettavaa ansiotuloa 15 413,44 ja pääomatuloa 457 304,62 euroa.
Takarivin Taavista bisnesmiesten kärkeen
Muuallekin maahan levinneen Maskun Kalustetalon lisäksi hän omistaa muun muassa halpahalliketju Hyvä Tuurin ja Sukarin lomarakennuksen.
Muutama vuosi sitten Sukari kuvasi Ilta-Sanomien haastattelussa olleensa koulussa ujo ja hiljainen ”takarivin Taavi”, ja kannustikin nuoria yrittäjyyteen oman mallinsa mukaan.
Mynämäen Karjalasta kotoisin oleva pienviljelijän ja -yrittäjän poika päätyi isänsä teitä astumaan, huonekalukauppaan. Hänen isänsä kauppasi jo 1950-luvulla huonekaluja ympäri Pohjanmaata.
Tietoviikko-lehden haastattelussa vuonna 2003 Sukari kertoi oman uransa alkutaipaleesta, kun hän 70-luvun puolivälissä osti vanhan Ford Customin 4000 markalla, ja täytti sen lavan sohvilla.
Pian Sukarilla oli autoja neljä kappaletta ajossa, ja hän päätti perustaa huonekaluliikkeen; ensin Huittisiin ja sitten Turkuun. Maskuun hän asettui vuonna 1984.
Sukarin bisnekset kokivat monien muiden tavoin kolauksen 90-luvun alun lamavuosina, kun pankinjohtajan tyrkyttämät valuuttalainat kaatuivat syliin markan devalvaation myötä.
Neljän miljoonan markan laina kasvoi seitsemään miljoonaan.
Ideaparkin isä
Sukari selvisi kuitenkin jaloilleen, ja on nyt yksi Suomen tunnetuimpia liikemiehiä.
Joulukuussa 2006 avattu Lempäälän jättimäinen Ideapark-kauppakeskus oli Sukarin avaus uudenlaisten, elämyspainotteisten ostosparatiisien maailmaan.
Epäilevät tuomaat eivät uskoneet moisten gigaluokan ostoskeskusten kannattavuuteen, mutta Sukarilla on työn alla jo uudet Ideaparkit Pieksämäelle ja Vihtiin.
Vielä vuoden 2008 alussa Sukari kaavaili kotikuntaansa, Maskuunkin omaa Ideaparkiin, mutta luopui pikaisesti kotiseuturakkaasta unelmastaan laskettuaan uudemman kerran taloudellisia tunnuslukuja ja kilpailunäkymiä yhteen.
Politiikan taustavaikuttaja
Vihtiin suunnittelemansa Ideaparkin kanssa Sukari joutui tukkanuottasille asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa, joka piti asutustaajamien ulkolaidoille nousevia ostosparatiiseja kestävän kehityksen kannalta katastrofaalisina.
Sittemmin Vihdin kauppakeskussuunnitelmat nousivat osaksi loputonta vaalirahoituskohua, kun pääministeri Matti Vanhanen (kesk) puolusti blogissaan suunnitelmaa. Sukari paljastui yhdeksi Kehittyvien maakuntien tuki ry:n taustahahmoista, jotka rahoittivat etenkin keskustan ja kokoomuksen ehdokkaiden eduskuntavaalikampanjoita.
Suurliikemiesten taloudellinen tuki mm. kauppakeskusten kaavoituksesta päättäville politiikoille poiki kiusallisia kytkösepäilyjä, jotka ajoivat puolueet pikapikaa sopimaan uudesta käytännöstä vaalirahoituksen julkistamisessa. Myös uutta, entistä tiukempaa vaalirahoituslakia pohjustetaan.
Viime syksyn kuntavaaleissa Toivo Sukari ei halunnut enää jakaa rahallista tukea, vaan nyöritti kukkaronsa visusti kohusta närkästyneenä.
YLE Turku