yle.fi


Olet tässä

Suomen ykköskuusi valaistaan ledeillä

julkaistu 19.11.2009 klo 12:12, päivitetty 19.11.2009 klo 16:13

Turun tuomiokirkon edustan joulukuusi astuu led-aikaan. Lampputeknologian muuttaminen säästää sähköä ja toimii samalla esimerkkinä muille. Turku Energiasta arvellaan, että viikon kuluttua valaistava Turun kuusi on Suomen ensimmäinen julkinen led-joulukuusi.

- Vanhoilla 15 watin hehkulampuilla ei olisi ollut enää pitkään elämää edessä, sanoo viestintäpäällikkö Mikko Merisaari Turku Energiasta.

Vuonna 2013 ne olisivat olleet EU:n kieltolistalla.

Led-teknologiaan siirryttiin, koska tekniikka on kehittynyt ja hyvä valaistusteho saadaan nyt ledeillä. Led toimii lisäksi hyvin pakkaskelissä.

Kun vanha kuusi välkkyi 700 lampulla joulun aikana yli tuhat tuntia, kului sähköä omakotitalon vuosikulutuksen verran. Led-lampuilla kuusi vie vain seitsemäsosan eli kerrostaloyksiön vuosikukutuksen verran sähköä.

Merisaaren arvion mukaan uusien lamppujen hankinta maksaa itsensä takaisin kolmessa vuodessa.

- Vanha hehkulamppu piti vaihtaa joka vuosi, led kestää kuusessa yli kymmenen joulua. Lisäksi muovikuorinen led kestää paremmin käsittelyä.

Kuuseen valittiin kellertävänsävyinen led-lamppu. Se muistuttaa sävyltään vanhaa hehkulamppua, perustelee Mikko Merisaari.

Ilmastonmuutosajan lamppuloiste kytketään päälle ensimmäistä kertaa joulukaupungin avajaisjuhlassa, joka järjestetään tuomiokirkkotorilla lauantaina 28.11. kello 17.

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot