Madekantaa elvytetään istutuksilla
Saaristomeren madekantaa yritetään elvyttää ensimmäistä kertaa istutuksin. Madesaaliit ovat olleet jyrkässä laskussa viime vuosikymmeninä.
Parikymmentä vuotta sitten Vakka-Suomessa madetta saatiin yli 50 000 kiloa vuodessa. Toissa vuonna saalis oli 3 000 kiloa.
Vakka-Suomen kalastuspuisto yrittää elvyttää hiipuvaa kantaa tuomalla lisääntymisvalmiita mateita Länsi-Turunmaan Paraisilla sijaitsevaan Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin altaisiin.. Siellä mateet lypsetään ja mäti hedelmöitetään kehittymiselle turvallisessa ympäristössä.
Poikasten kuoriuduttua ne istutetaan ranta-alueille emomateiden pyyntipaikkojen välittömään läheisyyteen ja muille perinteisille mateen lisääntymisalueille Vakka-Suomen kalastuspuiston alueella.
Airiston-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelijan Timo Saarisen mukaan mateiden istuttaminen on harvinaista. Varsinais-Suomessa sitä ei ole aikaisemmin tehty.
- Pohjanmaalla istutuksia on viime vuosina harrastettu. Tulokset ovat olleet rohkaisevia.
Made hyvä kala lisääntymään
Tarkkaa syytä madekannan taantumaan ei pystytä sanomaan. Liikakalastuksen Saarinen ei usko olevan syynä, mutta arvelee esimerkiksi hylkeiden ja kalojen huonon lisääntymisen olevan yhteisesti syynä taantumaan.
- Kutemispaikat voivat olla liejuuntuneita. Nämä kaikki syyt varmaan yhdessä vaikuttavat.
Made on Saarisen mukaan hyvä kala lisääntymään. Kilon kokoisessa mateessa voi olla miljoona mätimunaa.
Mateella olisi Saarisen mukaan markkinoita, mutta monet kalastajat ovat luopuneet sen pyydystämisestä vaatimattomien saaliiden vuoksi.
Mateella olisi kysyntää
Turun Kaskenahteen Kalaravintolan keittiömestari Kauko Takalo vahvistaa Saarisen puheen. Madetta menee hänen mukaansa tasaisesti, mutta saannin kanssa on ongelmia.
Timo Saarinen toivookin, että madekanta saataisiin kasvuun, jolloin kalastajatkin innostuisivat jälleen sen pyynnistä.
- Tässä viikolla näin turkulaisessa myymälässä ruotsalaista madetta. Se on melkein jo häpeä, Saarinen heittää.
Kantojen elvyttäminen on lähtenyt Vakka-Suomen alueen kalastajien ideasta.
- Urani aikana olen nähnyt, että kun idea lähtee sieltä, siinä on silloin järkeä.
YLE Turku