Varsinais-Suomalaiset puolueet nimesivät ehdokkaitaan
Keskusta nimesi perjantaina ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa Varsinais-Suomesta. Laitilassa pidetyssä piirikokouksessa valittiin pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen kaksitoista ehdokasta. Vastaavasti Varsinais-Suomen Vihreät koukoustivat lauantainan Paimiossa ja kertoiva kahdeksan ehdokkaan nimet.
Alunperin piiritoimikunta oli nimennyt kymmenen ehdokasta, mutta loppujen lopuksi määrä nousi kahteentoista.
Valittujen joukossa ovat muun muassa nykyiset kansanedustajat Timo Kaunisto Laitilasta ja Esko Kiviranta Sauvosta.
Kokouksessa puhujana ollut kansanedustaja Liisa Hyssälä miettii vielä omaa ehdokkuttaan.
Teija Ek-Marjamäki, Loimaalta, Marjaana Hoikkala, Kemiönsaarelta, Ulla Huittinen, Salosta, Riitta Karjalainen, Turusta, Anna-Liisa Koivisto, Liedosta, Heikki Mäki, Turusta, Matias Ollila, Turusta, Janne Rauhansuu, Pöytyältä, Annika Saarikko, Turusta ja Mauri Salo, Somerolta.
Keskusta on vaaliliitossa Ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa, jonka perusteella Keskusta voi nimetä Varsinais-Suomesta yhteensä neljätoista ehdokasta ja Rkp kolme.
Vihreillä uusi tilanne
Myös Varsinais-Suomen Vihreät nimesivät ensimmäiset kahdeksan ehdokastaan Paimion piirikokouksen päätteksi. He ovat: Monika Antikainen, Ruskolta, Anita Birstolin, Turusta, Teppo Heikkilä, Loimaalta, Saara Ilvessalo, Turusta, Ville-Veikko Mastomäki, Turusta, Elina Rantanen, Turusta, Mari Saario, Kaarinasta ja Anu Suosalo, Salosta.
Kaikkiaan Vihreät voivat asettaa Varsinais-Suomesta seitsemäntoista ehdokasta. Seuraavat kuusi nimeä kerrotaan toukokuussa ja viimeiset kaksi paikkaa täytetään syyskuussa.
Varsinais-Suomen Vihreillä on viime vaaleihin nähden uusi tilanne, kun viimeksi eniten ääniä saanut Janina Andersson jää pois.
Myös toisen Varsinais-Suomalaisen kansanedustajan Ville Niinistön ehdolle asettuminen on tässä vaiheessa epävarmaa. Hänen päätöksensä riippuu siitä, tuleeko hänen vaimostaan ministeri Ruotsissa.
Piirin puheenjohtaja Aapo Rantanen kuitenkin uskoo vihreiden saavan edelleen maakunnasta kaksi kansanedustajaa, vaikka sekä Andersson, että Niinistö jäisivät pois. Hän toki myöntää tilanteen olevan tuolloin vaikea, mutta kertoo Vihreiden kannatuksen olevan yleisesti nousussa.
- Uskon kuitenkin, että Niinistö on mukana.
Ensi vaaleista Rantanen kertoo äänisaaliksi tavoiteltavan 28 000 ääntä, joka olisi noin 5000 viimekertaista enemmän.
- Sen pitäisi riittää selkeästi kahteen paikkaan. Sellaista määrää ei tosin saada pelkästään Turusta, vaan ääniä tarvitaan lisää maakunnasta, Rantanen toteaa
YLE Turku