Mervi toteutti unelmansa - laskuvarjohyppy sai sanattomaksi
ilmakuvat: Jesse Salmenoja / Turun Laskuvarjourheilijat.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
YLE Turku järjesti tempauksen, jossa yksi onnellinen valittiin hyppäämään tandem-hyppy laskuvarjolla. Halukkaiden oli perusteltava, että miksi juuri heidän pitäisi päästä hyppäämään.
Toimitukseen saapui lähes sata tarinaa, joista eniten kosketti turkulaisen Mervi Lahden kirjoitus.
Mervi kirjoitti: Olen haaveillut hyppäämisestä sellaisen kaksikymmentä vuotta, mutta lapsettomuushoidot (12 v) ja adoptiokuviot (6 v) ovat vieneet rahat niin, ettei laskuvarjohyppelylle ole jäänyt valuuttaa. Tämä olisi siis laskuvarjounelman täyttymys.
Turun Laskuvarjourheilijat lähtivät innolla mukaan tempaukseen. Laskuvarjourheilijat, YLE Turku ja Mervi Lahti löysivät sopivan ajan kalenterista; hyppypäiväksi valittiin torstai 22.7.
Mervi saapui lentoaseman kupeessa sijaitsevalle laskuvarjoareenalle sovitusti kello 17. Jännittynyt ilme kasvoillaan hän katseli taivaalle ja tunsi samalla puuskittaisen tuulen voiman.
TLU:n Petri Elovaara kertoi heti, että niin kovaan tuuleen ei voisi hypätä. Puuskissa tuulihuiput ylsivät yli 15 metrin sekunnissa. Sallittu maksiminopeus tuulenpuuskissa on 11 m/s.
Niinpä Mervi ja muu seurue istahtivat odottelemaan sään tyyntymistä. Parin tunnin päästä Elovaaralla oli hyviä uutisia. Tuulihuiput olivat laskeneet ja hyppykoulutus voitiin aloittaa.
Jalat, kädet ja pää
Tandemhyppymestari Matti Pahikkala antoi koulutuksen sekä Merville että mukaan haastetulle YLE Turun toimittajalle Kalle Taloselle.
- Kolme asiaa pitää muistaa lentokoneen ovella. Jalat koukkuun taakse ja kantapäät takapuoleen kiinni. Kädet pystyhihnoille. Ja pää taaksepäin ja katsotte ylös. Ja mahaa saa työntää eteenpäin. Tällä tavoin pudottautuessa tulee luonnollinen ylöspäin koukistunut asento, joka vakauttaa lentoa, Pahikkala ohjeistaa.
- Sitten kun koneesta on hypätty niin odotatte peukkumerkkiä, jonka jälkeen kädet voi laittaa sivuille. Ja sitten hymyillään ja nautitaan!
Pahikkala näytti myös videokoosteen oikeaoppisesta alastulosta. Tandemhyppääjän täytyy käskystä nostaa jalat ylös, sillä takana oleva hyppymestari ottaa maan kosketuksen ensimmäisenä vastaan. Muuten tulee kuperkeikkoja.
Valjaat päälle ja koneeseen
20 minuutin koulutuksen jälkeen Mervi ja Kalle vietiin puettavaksi. Sopivat hyppyhaalarit ja valjaat puettiin päälle ja kohta kaiuttimesta jo kuuluikin: "Poka viisi. 10 minuuttia. Siirtykää koneelle".
Hymyssä suin, vaikkakin aavistuksen jännittyneinä, lähtivät hyppääjät kohti 16-paikkaista potkurikonetta. Kohta kone jo nousikin yläilmoihin kohti neljän kilometrin hyppykorkeutta.
Parinkymmenen minuutin päästä koneesta hypähti ulos kymmenkunta henkeä - joukossa myös Mervi ja Kalle. Vajaan minuutin vapaan pudotuksen jälkeen taivaalle piirtyivät keltapunainen ja sinivalkoinen varjo.
Tuulen suunta ehti hieman muuttua ennen hyppyä ja sekä Mervi että Kalle laskeutuivat muutaman sadan metrin päähän Laskuvarjourheilijoiden omasta kentästä. Lyhyen kävelyn päätteeksi poskiltaan punakat ensikertalaiset astelivat kerhorakennuksen pihamaalle.
Mervi ei oikein tunnekuohultaan saanut sanaa suustaan.
- Ihanaa...ihanaa.
Kysymykseen: "Lähtisitkö uudelleen?", oli Mervillä kuitenkin vastaus valmiina.
- Joo! Koska mennään?, hän naurahti.
YLE Turku / Sami Tammi