Linnankiinteistön myynnin ehtona uudet tilat taiteiljoille
Åbo Akademin säätiö on asettanut taiteilijoiden uudet työtilat ehdoksi Linnankiinteistön ostolle. Turun kaupunki on myymässä noin kahdella miljoonalla eurolla sataman vieressä sijaitsevan Linnankiinteistön Åbo Akademin säätiölle.
Åbo Akademi on asettanut kaupan ehdoksi, että Turun kaupunki pystyy järjestämään Linnankiinteistön taitelijoille korvaavat tilat. Rakennus on toiminut kymmenien taiteilijoiden työtilana.
Kaupasta ollaan nyt tekemässä esisopimusta. Esisopimuksen mukaan taitelijoiden pitää muuttaa pois tiloista tämän vuoden marraskuuhun mennessä.
Esisopimus on voimassa 31.3.2011 saakka. Siihen on kirjattu seuraava ehto: "Ennen kauppakirjan allekirjoittamista tulee Linnankiinteistössä toimineille taiteilijoille olla osoitettuna korvaavat tilat.".
Kaupan tarkoituksena on varmistaa kaupan kohteella olevan rakennuksen täydellinen peruskorjaus. Remontoitujen tilojen vuokraamisesta ovat kiinnostuneet muun muassa Turun meripelastuskeskus, Tiehallinto, Merenkulkulaitos ja Turun satama.
Linnankiinteistö on vuonna 1944 rakennettu noin 20 tuhannen neliön suuruinen toimisto- ja liikerakennus.
YLE Turku