Neapolle miljoonapotti kasvuun ja kansainvälistymiseen
Uusikaupunkilainen rakennusratkaisuja kehittävä Neapo Osakeyhtiö on saanut merkittävän tuen. Ahlström Capitalin hallinnoima rahasto ja Sitran energiaohjelma sijoittavat Neapoon yhteensä neljä miljoonaa euroa.
Sijoitus tukee yrityksen kasvua ja kansainvälistymistä. Neapo kehittää, markkinoi ja toimittaa innovatiivisia rakennusratkaisuja modulaariseen uudis- ja korjausrakentamiseen.
- Ahlström Capitalin ja Sitran mukaantulo tuo merkittävää lisäpotkua Neapon kasvustrategian ja kansainvälistymisen toteuttamiseen, kiittää Neapon toimitusjohtaja Olli Vuola.
- Uusien osakkaiden tuomat taloudelliset ja osaamisresurssit antavat meille mahdollisuuden kehittää asiakaspalveluamme, kustannustehokkuuttamme ja ympäristöystävällisiä tuotteitamme yhä paremmin asiakaskohtaisia tarpeita vastaaviksi.
Neapon käyttämiä modulaarisen korjausrakentamisen ratkaisuja ovat esimerkiksi lisäkerrokset ja jälkikäteen asennettavat hissitornit. Yritys käyttää tuotteissaan teräskennoteknologiaa, joka on alun perin kehitetty laivanrakennusteollisuudessa ja patentoitu maailmanlaajuisesti.
YLE Turku