yle.fi


Olet tässä

Tapani-myrsky kaatoi miljoonien eurojen puut

julkaistu 27.1. klo 06:01, päivitetty 27.1. klo 09:47
Metsuri sahaa puunrunkoa.

Metsuri Alpo Roos.

Kuva: YLE / Vesa-Matti Ruuska

Joulukuun myrsky kaatoi Lounais-Suomessa puuta ainakin kymmenen miljoonan euron edestä. Arviolta puolet summasta saadaan takaisin, kun kaatuneita puita korjataan talteen ja myydään. Siivoamatta jäävät tuhot aiheuttavat riesaa vielä pitkään.

Myrskytuhojen raivaaminen on sen verran vaativaa työtä, että amatöörin kannattaa pysyä kotona ja metsuritkaan eivät saa lähteä töihin yksin. Runkoihin jääneet jännitteet saattavat heilauttaa puuta arvaamattomasti, kun puu katkaistaan.

- Täytyy olla kaksi. Tänne ei yksin saa päästääkään. Kaiken varalta, jos sattuu jotain niin on toinen kumminkin turvana, sanoo myrskytuhoja Maskussa raivaava metsuri Alpo Roos.

Maassa makaavan puun arvosta puolet uppoaa raivauskustannuksiin ja puun arvon alentumiseen. Tämä tietää tappioita metsänomistajille, sillä vain alle puolella omistajista on metsävakuutus.

- Eikä se metsävakuutuskaan kaikkia vahinkoja kata mutta osan, sanoo Metsänhoitoyhdistys Lounametsän toiminnanjohtaja Harri Tasanen.

Rytökasassa muhii aikapommi

Lisävahinkoa voi tulla vielä vuosienkin päästä. Lahoamaan jäävä puu houkuttelee tuhohyönteisiä, mitkä leviävät helposti ympäröiviin puihin. Osa puista on niin hajallaan, että metsäyhtiöt ja yhdistykset eivät niitä korjaa.

- Totta kai me autetaan niin paljon kun voidaan, mutta se ei ole taloudellisesti järkevää. Metsänomistajien omatoimisuus on kullanarvoinen asia, ketä vaan siihen pystyy, Tasanen sanoo.

Varo kantopaakkuja

Vielä varoitus metsässä liikkuville ja erityisesti lapsille: pystyyn jäätyneet kannot painavat helposti tuhat kiloa. Tukevaltakin vaikuttava paakku saattaa kaatua varoittamatta, varsinkin sään lämmetessä.

- Pienikin voima voi saada liikkeelle sen kantopaakun ja silloin se tulee rysähtäen. Ne ovat hengenvaarallisia, Tasanen varoittaa.

YLE Turku

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot