Nenäpäivänä tapahtuu Turussa!
Päiväkotilapset tutustuivat Nenäpäivänä YLE Turun tv-studioon.
Kuva: YLE / Joona Haarala
Turun alueella on vietetty jo tovin Nenäpäivää. Takana ovat lasten liikuntatempaus, Kakolan halloweenkierros, Tomi Metsäkedon tähdittämä Tuomasmessu, hurha hyppy Turkuhallin katosta ja lisää on tulossa.
Nenäpäivä
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen ovat vuonna 2004 perustaneet Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen UNICEF.
Säätiön toiminnassa ovat mukana myös Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.
Tuttuun tapaan YLE Turun Radion kuulijat neulovat villasukkia, joita myydään Turun kauppatorilla varsinaisena Nenäpäivänä 4. marraskuuta. Sotaveteraanien hernekeitto ja Fidan lätyt lämmittävät myös mieltä toritapahtumassa.
Neulemyynti käy kuumana Turun kaupptorilla.
(YLE / Petra Ristola)
Sukkia voi Nenäpäivään asti tuoda YLE Turun toimitukseen osoitteeseen Aurakatu
8 (KOP-kolmio). Myös posti toimii: Nenäpäivä, YLE Turku, PL 400, 20101 Turku
Nenäpäivänä järjestetään myös lipaskeräykset Turun kaupunginteatterissa ja Åbo Svenska Teaternissa.
Lisäksi radiossa käy lapsiryhmiä ja radiossa on tuhti annos nenäteemaan sopivaa ohjelmaa.
Hernesoppaa, lättyä ja sukkia Turun kauppatorilla perjantaina 4.11.2011 klo 10-14
Mattomyyjäiset á la Turku 2011
Nenäpäivänä 2011 myydään Turussa aitoja Tarinamattoja
(YLE)
Nenäpäivä osallistuu Turun kulttuurivuoden ohjelmistoon myymällä
Tarinamattoja. Tai oikeammin: matot myy Varsinais-Suomen käsi- ja
taideteollisuus ry.
Osana Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa on tehty mattomaraton, jossa tarinamattoja kudottiin 20 tuntia 11 minuuttia. Tempaukseen kutstutiin kutojiksi kulttuuripääkaupunkivuoden toimijoita sekä muita kulttuurialasta kiinnostuneita.
Lapin käsi- ja taideteollisuus ry haastoi turkulaiset mukaan tukemaan Unicefin toimintaa teemalla "Rakkaudesta lapsiin ja räsymattoihin". Mikäs on luontevampaa kuin käydä hyväntekeväisyyskauppaa Nenäpäivän kautta.
Räsymattohuutokauppa Nenäpäivänä 4.11.2011 klo 13.30 Turun Kauppatorilla.
Tutustu mattoihin ja jätä tarjous
Ruuskorttelin tempaus
Nenäpäivää vietetään jo kolmatta kertaa myös vanhusten parissa.
Nenäpäivän aattoillan teema on leikkimielinen Musiikkikavalkadi-naamiaiset. Ohjelmaa tekevät päiväkotilapset, tanssikoulun nuoret tanssijtat, "Armi" ja "Danny", "Lordi", ja "Mustalaisryhtinatar". Ohjelmassa on mukana myös vanhuksia edustava Ilse Ihanainen. Ilta päättyy Mikko Ylitalon vetämään yhteislauluun ja Ambrosa-yhtyeen tanssintahteihin.
Varoja kerätään puffetin ja arpajaisten avulla. Tilaisuuteen ovat kaikenikäiset tervetulleita.
Vanhusten Nenäpäivä Ruusukorttelin palvelutalossa keskiviikkona 2.11. klo 18.00, osoite Puistokatu 11 B.
Nenäpäivän muotishow
Ravintola Vegasissa järjestään vuosittain Turku fashion -muotishow. Tänä vuonna Nenäpäivän kuniaksi Ravintola Vegasissa ja myös estradilla on muodin lisäksi myös ripaus Nenäpäivä-muotia, nenäkeräys, neniä ja nenähalauksia by mr. Finland & Image team Models.
Turku Fashion ravintola Vegasissa perjantaina 4.11.2011 klo 22-
YLE Turku