Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Draama / Kuunnelmat /

Pekka Strengin kuunnelmia

1969

Kuva: Papiljonttinainen. Piirros: Jukka Lindfors.

Lauluntekijä Pekka Streng teki Yleisradiolle vuonna 1969 kokeellisia musiikkikuunnelmia, joissa kuultiin versioita hänen myöhemmin levyttämistään kappaleista.

Pekka Streng (1948-1975) tunnetaan ennen kaikkea levyistään Magneettimiehen kuolema ja Kesämaa. Hän oli hyvin kiinnostunut myös näyttämötyöstä ja toimi 1960-luvulla sekä Tampereen että Helsingin ylioppilasteattereissa.

Vuonna 1969 Streng teki Yleisradiolle kolme kuunnelmaproduktiota. Niistä ensimmäinen oli moniosainen luenta J. M. Barrien lastenkirjasta Peter Pan.

Myöhemmin samana vuonna Streng ja joukko muita tuottivat Tunti vielä -sarjaan "abstraktin puhemusiikkikarusellin" nimeltä Kreivi von Krolockin hymyn variaatiot.

Kyseessä oli epäyhtenäinen kollaasi, johon sisältyi eri aiheisia lauluja, kauhuromantiikkaa ja sarjakuvahahmoja Muumipeikosta Taika-Jimiin. Työryhmään kuuluivat Strengin ohella hänen Ylioppilasteatteri-kaverinsa Calle Lindholm, tämän radiokollega Heikki Harma alias Hector, laulaja Kiti Neuvonen sekä Soulset-yhtye.

Marraskuussa 1969 Tunti vielä -ohjelmassa esitettiin vielä Strengin psykedeelinen satu Papiljonttinainen. Päähenkilö Rilli näkee outoja asioita tuijotettuaan liian syvälle merkillisen naisen silmiin.

Mukana kuunnelmassa oli Hannu Sinnemäen johtama Ellipsi-yhtye, joka vuonna 1969 levytti Strengin säveltämän kappaleen Pieni juhlija.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Ellipsi, kauhuromantiikka, kuunnelmat, Pekka Streng, psykedelia, Soulset

Anna palautetta sivun sisällöstä

Lähetä artikkelin linkki


Tietolaatikko

  • Kun käännät silmät sisäänpäin. Säv. ja san. Pekka Streng. Es. Pekka Streng ja Ellipsi.
  • Unen maa. Säv. ja san. Pekka Streng. Es. Pekka Streng ja Ellipsi.
  • Makea Sandra. Säv. ja san. Pekka Streng. Es. Pekka Streng ja Soulset. Tämä versio julkaistu cd:llä Magneettimiehen kuolema (Siboney/Love 2003).
  • Laulu hyönteisestä joka nukahti ruusun vuoteeseen. Säv. Pekka Streng, san. tuntematon, suom. Eeva-Liisa Manner. Es. Pekka Streng ja Soulset. Tämä versio julkaistu cd:llä Magneettimiehen kuolema (Siboney/Love 2003).

Sisältötiedot

ALKUPERÄISEN OHJELMAN OTSIKKO:
Tunti vielä: Papiljonttinainen.
Tunti vielä: Kreivi von Krolockin hymyn variaatiot.

ESIINTYJÄT: Pekka Streng, Calle Lindholm, Hector, Heikki Harma, Kiti Neuvonen, Harri Saksala, Seppo Paakkunainen, Ilja Saastamoinen, Pekka Laitinen, Edward Vesala

OHJELMAN TEKIJÄT:
Papiljonttinainen: käsikirjoitus Pekka Streng.
Kreivi von Krolockin hymyn variaatiot: käsikirjoitus ja ohjaus Pekka Streng & Calle Lindholm, tekstit Pekka Streng & Calle Lindholm & Hector & Timo K. Mukka, musiikin sovitus Soulset.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 20.01.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto -palapeli