Elävä arkisto / Oma elämä / Lapsuus / Lapset harrastavat /

Mikat mikroautoilijoina

1979

Kuva: 11-vuotias Mika Salo. (1979) YLE kuvanauha.

Vuonna 1979 tehty ohjelma kertoo 11-vuotiaan Mika Salon mikroautoharrastuksesta. Mukana kuvissa ovat myös Taru Rinne ja tuleva maailmanmestari Mika Häkkinen.

Suomen kaksi Formula-Mikaa Häkkinen ja Salo ajoivat samoilla kilparadoilla jo lapsena. Mikat ajoivat ennen F1-uraansa myös yhtä aikaa F3-sarjassa.

Häkkisestä kehkeytyi kaksinkertainen Formula ykkösten maailmanmestari, mutta myös Salolla oli huippuhetkensä.

Salo pääsi vuonna 1999 tuuraamaan Ferrarin Michael Schumacheria ja pääsi kaksi kertaa palkintopallille. Saksan GP:n hän olisi voittanutkin, mutta talli määräsi Salon jäämään toiseksi.

9-vuotias Taru Rinne siirtyi sittemmin moottoripyöriin. Hänestä tuli ensimmäinen GP-pisteille päässyt naismotoristi.

Teksti: Paavo Rytsä - Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1979, Formula 1, Formula 3, mikroautoilu

Anna palautetta sivun sisällöstä

Lähetä artikkelin linkki


Sisältötiedot

ALKUPERÄISEN OHJELMAN OTSIKKO:
Mika mikroautoilija

TV1 Lasten ja nuorten toimitus

HAASTATELTAVAT: Mika Salo, Taru Rinne, Esa Piirainen, Mika Häkkinen, Jussi Savolainen, Harri Häkkinen, Tarja Salo

OHJELMAN TEKIJÄT:
Ohjaus ja suunnittelu: Jyrki Jaala

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto -palapeli