Aale Tynni voitti olympiakullan Muoniossa
Aale Tynni lienee Suomen tuntemattomin olympiavoittaja. Hän saavutti lyriikkasarjan kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948.
Taidelajit olivat olympialaisissa mukana tuolloin viimeistä kertaa. Tynnin voittoruno oli nimeltään Hellaan laakeri.
Tynnin kultamitali varmistui jo toista kuukautta ennen kisoja. Hän sai tiedon olympiavoitostaan Yrjö Kokon huvilalle Lappiin.
YLE Urheilun vastaava tuottaja Arto Teronen ja toimittaja Jouko Vuolle pohtivat Kiveen hakatut -sarjassa kahdentoista urheilijan ja liikuntavaikuttajan hautakiven äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyy hautakirjoituksia katsellessa?
