Asa: Roihuvuori ja Punainen tiili
Vuonna 2001 ilmestynyttä Avaimen (myöh. Asa) debyyttialbumia Punaista tiiltä pidetään yhtenä suomihiphopin peruskivistä.
Pian levyn ilmestymisen jälkeen Avain irtisanoi tuoreen sopimuksensa Warnerille. Samalla oikeudet taiteilijanimeen jäivät levy-yhtiölle.
Parin vuoden hiljaiselon jälkeen Avaimesta tuli Asa, taustalle tuli bändi, sanoitukset muuttuivat abstrakteiksi ja musiikki hiphopin valtavirrasta folkimpaan suuntaan.
Vuoden 2006 Pipefest-keikaltaan Asa oli kuitenkin jättänyt bändinsä kotiin ja ottanut mukaansa dj:n sekä rumpalin. Monen mieliksi setistä löytyi tällä kertaa myös vanhempaa tuotantoa.
Ronskit, yksiselitteiset, vahvasti vasemmistohenkiset ja sopivasti naiivit lyriikat sekä 90-luvulle kumartavat mainstream-biitit toimivat kyseisessä ympäristössä erinomaisesti.
Teksti: Janne Leppänen
