Ballsin Marjosta lähti meteliä opettamattakin
Marjo Leinosella ei Balls-yhtyeen solistiksi pestautuessaan ollut lainkaan bändikokemusta. "Mutta kaikkea, mitä bändi yleensä harjoittaa, oli tullut kokeltua."
Balls perustettiin tilapäiskokoonpanoksi Elmun 10-vuotisjuhlia varten vuonna 1988. Ensimmäinen keikka tehtiin tiettävästi kolmen harjoituskerran jälkeen.
Toimittaja Tero Lietteen tiedusteluun laulutunneista Leinonen vastaa: "Kyllä täältä meteliä syntyy ilman että sitä kukaan opettaa."
Leinosen räväkkä ja omaperäinen blues- ja soulpohjainen laulanta toi monien mieleen Janis Joplinin ulosannin. Hän esittikin itseoikeutetusti nimiosaa Janis!-rockmusikaalissa, joka sai ensi-iltansa lokakuussa 2008.
Ballsin aktiivisin kausi ajoittui 1980-luvun loppuun ja 90-luvun alkuun, mutta bändi keikkaili vielä vuosituhannen vaihduttuakin. 2000-luvulla Leinosen on esiintynyt Viranomaiset-yhtyeen kera.
Teksti: Jukka Lindfors
