Beatles taipui Suomessa jopa humpaksi
Vuonna 1970 kuopattu The Beatles on kautta vuosikymmenten jaksanut innoittaa myös mitä erilaisimpia ja odottamattomimpia suomalaisartisteja. Beatles-biisejä on väännetty meillä niin jazzin, konserttimusiikin, torvisoiton kuin humpankin muottiin.
Rockbändien ohella myös iskelmä- ja tanssiartistit tarttuivat ennakkoluulottomasti John Lennonin ja Paul McCartneyn tuotoksiin. Esimerkiksi Laila Kinnusen tähdittämään Kuukauden suositut -ohjelmaan ne kuuluivat itseoikeutetusti (klippi 2). Paula Karppasen ja Teuvo Nummelan yhtyeen mallikas tulkinta Norwegian Woodista on hippihenkisine asuineen maukas ajankuva (klippi 1).
Antti Hyvärinen ja Marion Rung - yksi 1970-luvun suosituimmista laulajista - toteuttivat vuonna 1974 kokonaisen Beatles-kappaleista kootun ravintolashow'n (klippi 3 ja klippi 4). Petri Petterssonin Eleanor Rigby (klippi 5) oli osa myöhempää 1960-luvun hiteistä dramatisoitua ravintolaesitystä.
Can't Buy Me Lovesta ilmestyi jo varhain jazzlaulaja Ella Fitzgeraldin tulkinta, ja samoja polkuja samoilivat sittemmin Carola ja UMO (klippi 6). Konserttimusiikin puolella tehtiin vuonna 1970 mielenkiintoinen kokeilu: Tamara Lund lauloi Helsingin juhlaviikkojen "jazzsinfoniakonsertissa" sarjan nykysäveltäjä Luciano Berion sovituksia Beatles-sävelmistä (leike 7).
Helsingin Työväenyhdistyksen puhallinorkesterista tehdyssä tv-ohjelmassa löydettiin hupaisasti työläishenkinen näkökulma myös Hard Day's Night -kappaleeseen (klippi 8). Hämmästyttävimpiä tyyliseikkailuja on ehkä She Loves You -laulun käännösversio Hän sinun on (klippi 9), joka tehtiin 1960-luvulla Humppa-Veikot-orkesterin tarpeisiin.
Oheisen koosteen tuoreimmat esitykset ovat peräisin vuonna 2001 televisioidusta neliosaisesta sarjasta Laulava sydän: Beatles, jossa Jiri Nikkisen johtama yhtye esitti Beatles-tulkintoja vaihtuvien solistien kera (klippi 10 ja klippi 11). Yleisö oppi tuntemaan Nikkisen intohimoisena Beatles-fanina jo Clifters-bändin myötä 1980-luvun lopulla.
1960-luvulla aimo määrän Beatles-suomennoksia levyttivät mm. sellaiset yhtyeet kuin The Esquires, Eero ja Jussi & The Boys ja Jormas. 1980-luvulla samaa nostalgista materiaalia hyödynsivät Topi Sorsakoski ja Agents.
Yksi erikoisimmista Beatles-tulkinnoista taidettiin kuitenkin nähdä Me krokotiilit -ohjelmassa vuonna 1966. Kun jäänsärkijälakko uhkasi, tekijät pyysivät Merimies-Unionin puheenjohtajan Niilo Wällärin johtamaan Ylioppilaskunnan laulajia kappaleessa Keltainen jäänsärkijä.
Teksti: Jukka Lindfors
