Karjalaishanuristi Viljo "Vili" Vesterinen ei lukenut nuotteja, mutta soitti sujuvasti niin klassista kuin jenkkaa. Säkkijärven polkalla torjuttiin sodassa radiomiinoja.

Karjalankannaksella syntynyt Vesterinen (1907-1961) aloitti hanurinsoiton viiden vuoden iässä. Teini-ikäisenä hän soitti jo tansseissa.

Helsinkiin muutettuaan Vesterinen pääsi mukaan Suomi Jazz Orkesterin levytyksiin. Dallapéhen hänet kiinnitettiin vuonna 1931.

Dallapén riveissä hän levytti vuonna 1939 mm. melkein kansallissävelmäksi nousseen Säkkijärven polkan. Sodan aikana levyn avulla ehkäistiin vihollisen radiomiinojen laukaisu: polkkaa veivattiin yhtä mittaa useita kuukausia miinoille tarkoitetulla taajuudella.

Vuonna 1934 Vesterinen voitti pohjoismaisen harmonikkamestaruuden Frans Lisztin Unkarilaisella rapsodialla. Hanuristi arvostikin omista levytyksistään eniten tulkintoja taidesäveltäjien teoksista.

Oheinen Hungaria-levytys edustaa Vesterisen tätä puolta. Ragtimekappale Black and White puolestaan on harvinainen esimerkki Vesterisestä afroamerikkalaisen perinteen parissa.

Viljo Vesterinen levytti noin 40 omaa sävellystä. Viimeisiä niistä oli vuonna 1953 taltioitu Soittajan kaipuu, johon radiotoimittaja Aune Ala-Tuuhonen eli Annuli laati sanat.

Vesterinen koki 1940-luvun lopulla ensimmäisen monista halvauskohtauksista, jotka kuihduttivat hänen soittotaitonsa. Harmonikan mestari kuoli vuonna 1961 vain 54-vuotiaana.

Teksti: Jukka Lindfors