Helkajuhla - maamme vanhin kansanperinnejuhla
Vuosisatojen kuluessa on helkajuhla muuttanut ulkonaista muotoaan, mutta helaa on huudettu ”maailman alusta alkaen” ja tullaan huutamaan edelleenkin. Kansanuskoon pohjautuvaa peltojen kevätsiunauksen riittiä ylläpidetään Sääksämäen Ritvalan helkajuhlassa.
Helkajuhlassa Ritvalan kylän neidot vaeltavat ristinmuotoista reittiä helkavirsiä laulaen. Tavan uskotaan siunaavan peltojen kasvua ja takaavan toimeentulon kaikelle kansalle.
Helkajuhlan historiaan ovat paneutuneet eri alojen tiedemiehet sekä kansanrunoudenkerääjät, historioitsijat, uskontotieteilijät ja musiikintutkijat. Kiinnostus helkaperinteeseen alkoi jo 1800-luvun alkupuolella, kun Kaarle Axel Gottlund ja Elias Lönnrot vierailivat Sääksmäellä.
”Jo sitte mailmaki loppuu kuin Ridvalan Helka ja Huittulan vainio”, on Lönnrotin muistiin panema sanonta vuodelta 1831.
Niilo Ihamäen toimittamassa ohjelmassa helkaperinteestä ja sen tutkimuksesta kertoo mm. kansantieteilijä ja opetusministeri Kustaa Vilkuna. Ohjelmassa vuodelta 1958 tavataan myös emäntä Linda Ollila, joka muistelee 1900-luvun alkupuolen helkajuhlia.
YLEn tv-uutisten raportti välittää tunnelmia helkajuhlasta 1985. Haastateltavana on puheenjohtaja Hannu Antila.
Teksti: Rita Landström
